sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Painolastia ja kaiteidenmaalausta

Oli niin hyvä keli, että oikein houkutti maalaushommiin. Kaiteet tuli sudittua mustaksi. ne on galvanoitua teräsputkea, mutta eiköhän ole nauttineet meri-ilmastosta sen verran pitkään, että luulisi maalin pysyvä. Joku vanha sanonta oli, että pari vuotta pitää kalpeen putken tai vaikka rännin tuulettua, että maali siinä pysyisi.

Toi musta antoi kontrastia laivalle. Ajattelin, että saattaisi tehdä vanhan näköiseksi, mutta eipä niin käynyt juurikaan. Vanhoissa hinaajissa, yms tuntuu olevan musta aika paljon.
 Kaideputkea Suukossa tuntuisi olevan aika paljon. Äkkiseltään mittailin silmämääräisesti n. 120 metriä. Pari litraa mirkkua meni. Tai Oikeastaan toi maali oli metallilakkaa, Miranol-tyyppistä.
takana olevat tikapuutkin sai mustan värin. Myös kaikki ovenkahvat ja saranat tuli maalattua.

Ilmeisesti Suukko alkaa jo näyttää jollekin, kun joku mies tuli varta vasten valokuvaamaan.

Päiväunien jälkeen nostin vinssillä ostamani 1000 L vesisäiliön etummaiseen lastiruumaan.  Sillä saa tonnin verran lisää painoa. Suukko on hieman takapainoinen, koska asuntotiloja on rakennettu  tällä hetkellä vain laivan keskiosasta perän suuntaan. Ja ruumatilat on purettu ylimääräisestä kamppeesta jo silloin kesäkuussa, joten keskilaiva ja keula on kevyempiä kuin ennen. 
 Laskin merivettä säiliön täyteen. Keula painui ehkä muutaman sentin alemmaksi. Täytyy huomenna valoisassa katsoa syväysmerkkejä. Ihmisen aistit näyttää olevan aika tarkkoja, sillä sisätiloissa kävellessä huomaa pienen muutoksen kaltevuudessa.  Tossa alla säliö täyttymässä.

Vaikka tämä on laivablogi, niin kaipa tänne voi laittaa koiramaisiakin asioita hieman. Toi Hilma on aika kova saunomaan, mutta tänään joutui myös suihkuun. Sen verran likainen oli tuo eläin.  Tuossa se on hieman häntä koipien välissä, kun kerroin sille, että tänään mennään sitten suihkuun. Heh.

Sinällään toi Hilma on poikkeuksellisen älykäs, kun osaa avata ovet ulkoapäinkinkin. Ja myös nämä laivan ovet.  Lieneekö Hilman jokin kaukainen sukulainen ollut Houdinin  opissa, sillä tuota ei pidättele normaalit lukitut ulko-ovet ollenkaan.  Jos jättää tuon otuksen sisälle taloon, tai vaikka tänne laivaan, ja lähtee itse puoleksi tunniksi ulos. Kun palaa, niin Hilma istuu kiltisti ulko-oven vieressä ja tarkkailee ohi kulkevia ihmisiä ja autoja niistä sen enempää piittamatta. Oven avaaminen sujuu siltä ilman mitään väkivaltaa tai sen suurempia kynnenjälkiä karmeissa.


Vois heittää tähän tollaisen biisin loppuun.  Röyksopp, Alpha male  Videon kuvasarjassa on kaikenlaista ajateltavaa maailman menosta.

Ei kommentteja: