Sitten hieman erikoinen juttu. Nuoriso purki vanhoja pintamateria. Kattolevyn löytyi originaali jakorasia, jossa oli vuosiluku 1967. Tähän asti olemme olettaneet, että Suukko II on vuodelta 1966. Ilmeisesti kuitenkin valmistusvuosi on 1967 tai 1968.
Suukko II:n identifiointikin muuttuu tällöin. Olen ollut yhteydessä venäläiseen, joka pitää yllä noita Astrakhanin telakan historia- ja alusluettelosivuja. Hän tiesi kertoa, että Kaikissa proj. 697, ja monissa muissakin ko. Telakan aluksissa valmistekilpi on brygan seinässä starboardin puoleisen ikkunan alla, ulkona.
Löysin harmikseni vain niitin jämät, eli kilpi on irrotettu. Näin saattoi käydä Berliinin muurin kaatuessa, nämähän olivat valtion omaisuutta, eikä kukaan yksityinen näitä virallisesti myynyt.
Kuvia:
Niitit ovat jäljellä, kilpi ties missä.
Hatz:n ilmajäähdytteinen apukone.
Vaikeaa on kalan lastaus kun on puikolla vedetty röörit kii. Sauma on vanhaa.
M/S SUUKKO I mustan uuden maalinsa kanssa.
Jelppasin hieman edessä olevaa paattia: kävin purkamassa startin irti. Omistaja vieneet huolto Poriin. Paatissa on Scania 11 kone.
Kapteenin hytti ei muuten olekaan kapteenin hytti. Purkutöiden yhteydessä paljastuikin, että tuossa tuolien välissä onkin kulkenut seinä. Ilmeisesti tuo koppi on ollut radistin työpaikka, sillä nukkumaan sinne ei mahdu, ja kaapeleita on ollut enemmänkin. Käynti on ollut ulkoa ovesta, jonka kuva on alla.
Muutama kymmenen vuotta sitten suljettu ovi taas avoinna.
Messin osin homeiset seinämateriaalit saavat kyytiä. Taustalla näkyvä tumma viilu on alkuperäinen.
Naisväki nautiskelee lounasta.
Keulan suuri painuma käsittelyssä. On pirun kätevä tuo hydraulinen työnnin, eli portto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti