Tähän asti on käyty kylmässä suihkussa, saunan yhteydessä. Eipä sillä, kelit ovat olleet 24-32 astetta plussan puolella. Joinain päivinä kylmä suihku oli paikallaan ihan kesken päivää.
Btw, juuri vaimo tuossa sanoi, että Viking Amorella on vetäissyt karille Ahvenanmaan lähistöllä. YouTubesta oli kuultavana Amorella Mayday -kutsu. Henkilövahinkoja ei ollut, hyvä niin. Kapteeni ajoi aluksen rantaan, ja matkustajat evakuoitiin. Muistaakseni ei ole eka kerta, kun kyseinen alus on juuri tässä kohtaa kivillä. Sijainti tarkemmin Föglön saaristo ja Skötskärin ja Järsön saaren välissä.
Tässä kuitenkin näitä kattilahommia.
Siinähän se portaiden ja vanhan kattilan välissä. Öljy tulee tuosta polttimen alta tonkasta väliaikaisesti. Ja savupiipun alkupätkä kiiltelee tuolla, alumiinista kurttuputkea siis. Kattilaan siis menee taaemmaksi sitten joskus, kun ehdin pilkkoa tuon vanhan tuolta takaa. Sininen on kuuman käyttöveden lämmönvaihdin. Hieman ylimitoitettu siis ihan reilustikin, mutta minkäs teet, kun ilmaiseksi tuon Herra Muu raahasi laivaan. Riittääpähän tehot useampaankin suihkuun..
Vaihtimen syöttö on vaan 15 millisellä pexillä, kun muuta ei sattunut näin sunnuntaina olemaan. Pitää vaihtaa joskus isommaksi. Kierto on 22 millistä.
Paisunta-astian putki oli jostain syystä irti. En tiedä miksi näin. Leikkasin uuden tiivisteen ja käyttöön vaan. Itse patteriverkosto on kytkemättä, koska remontin takia puuttuu pattereita, jne.
Vanhan lämmityskattilan putki tuli käyttöön. Pirulainen, ihmettelin kun poltin ei säädy, ja jotenkin vetokin on huono. Torveen oli unohtunut iso kipinäsuojaksi laitettu villatuppo, siltä ajalta kun korsteenin peltejä leikeltiin alemmaksi siltojen takia. Heh.
Ja sitten se perinteinen metriä vesipatsasta - mittari löytyi romulaatikosta. Se on kyllä hyvä.
Jokaisella putkimiehellä pitäisi olla mukana korkkia ja sakset. On se vaan hyvää tiivistemateriaalia.
Eli tänään pääsee sitten ihan lämpimään suihkuun. :) Täytynee vetäistä lähipäivinä keittiöön myös lämmin vesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti