Tässäpä kuulumisia hieman.
Olemme edelleen spandaussa, kuten yllä kartassa näkyy. Tuo sininen piste. Koti-merkintä on vanha, eikä pidä paikkaansa. Spandau on kyllä ihan ehtaa Berliiniä, ja ihan kivahko paikka.
Poliisi on ollut kiinnostunut meistä n. Kerran viikossa. Opasti ensimmäisellä kerralla hieman toiseen paikkaan. Ok, nyt olemme siinä. Nyt sitten ajokorttiasiat kiinnosti.
Tilannehan on hieman käsittämätön saksalaisten mielestä: suomalainen iso rohjake saapuu Berliiniin, ja kippari sanoo että ei tarvitse ajokorttia. 😄 Saksalaisilla kun yli 15 heppainen vene tarvitsee veneenajokortin. Lisäksi kanaville on omia korttejaan muutamakin eri versio. Ymmärrän tämän kyllä, sillä kanavat ovat ahtaita ja niissä liikkuu sata metriä pitkiä kuljetuksia.
No, piti oikein selvittää asia. Kansainvälinen huviveneen kuljettajan kirja kuittasi tämän, mutta en ole kääntänyt/ päivittänyt laivuripapereitani sellaiseksi. Tarkkaan ottaen suukon rekisteriotteessa lukee 23,8 metriä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen lain mukaan suukkoa saa ajaa kuka vaan, yli 13 vuotta täyttänyt.
No, sitten on vielä tämä CEVNI, eli Euroopan kanavien säännöt, jossa saksa on yhtenä päätekijänä
Kuitenkin ECE 40 sopimus huviveneiden ajokorteista tunnustaa toisten maiden ajokortit ja tavat, sekä tähtää tämän Euroopan huvivenekortin yhteneväisyyteen, suomessa niin kutsuttu kansainvälinen huviveneen kuljettajan kirja.
Koska olosuhteet ja koulutukset ovat erilaisia, niin jokainen joutuu koulunsa käymään kotimaassaan. Minä en esimerkiksi pääsisi Saksan venekorttikouluun. Ja tämä huvikorttihan ei ole pakollinen, vaikka esim Saksan kansalaiselle veneajokortti on. Suomessa se vaaditaan yli 24 metrisille huvialuksille.
Eli käytännössä kun Suomen lippu on ylimpänä tangossa, niin voimme ilman mitään kortteja ajella Suomen sääntöjen mukaan huoletta.
Vastaavasti jos Suomeen tulee saksalainen, ja hänellä on Saksan lippu veneensä tangossa, hänellä tulee olla veneajokortti, vaikka sitä ei suomessa vaaditakaan.
Kotisatama on näille saksalaisille myös merkittävä asia, ja sehän on meillä selkeästi Reposaari.
Nyt sitten tuo ECE 40 pykälä pakottaa maat tunnustamaan toisen maan ajokortin kelvolliseksi. Eli periaatteessa vanhatkin pahvit pitäisi käydä.
Poliisi mutisi, että kun ollaan kirjoilla täällä, niin Saksan säännöt koskisi meitä kuitenkin. Mutta kun ollaan Suomen lipun alla, niin eipä taas koskekaan. Ollaan ilmeisesti ensimmäiset suomalaiset, jotka ovat kirjoilla, mutta ei kansalaisia, jotka ovat selvinneet tänne sisämaahan saakka näinkin isolla aluksella, kuitenkaan olematta ammattiliikenteessä. Siinä sitä on ihmettä riittämiin.
Paikka, joka oli meille historiallisessa satamassa ajateltu, menikin sivu suun. Kaupunki on päättänyt tehdä jotain viheralueita siihen, ja siellä on liikaa paatteja jo nyt. Nyt tilanne on siis se, että etsitään paikkaa kovalla tohinalla. Paikan pitää olla hyvin julkisten kulkuyhteyksien äärellä, koska teatterin asiakkaat ei minnekään pusikkoon lähde rämpimään. Pitänee vuokrata moottorivene, ja pyöriä pitkin jokia.
Kelit ovat kyllä olleet kohdillaan. Kerettiin nauttimaan loppukesästä ihan täysin. Tänään oli 25, huomenna 27 astetta.
Kuvaajakin saatettiin lentokoneeseen muutama päivä sitten, oli löytänyt 80:stä strohhia lähikaupasta lähtöpäivän ratoksi.
Btw, Rbb, Eli paikallinen YLE oli tekemässä juttua meistä. Kuva alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti