Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suukon elämänkaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suukon elämänkaari. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuva samanlaisesta paatista

Tossa kuva samanlaisesta paatista. On ulkonäkö hieman muuttunut..
Mastoista ja ankkurista tunnistaa, sekä takaosan pyöreistä ikkunoista.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Suukon "merkki ja malli" löytyi!, lisäksi elämänkaarta.

Pitkään olen ihmetellyt, että eikö Suukon mallisille aluksille ole mitään omaa merkkiä, tms mallinumeroa. Ja sitten , vaikka aiemmin olen paljonkin googlannut, niin plops vaan ja esiin tuli neukkujen laivakantaa käsittelevä sivusto.
Sormet syyhyten etsin, ja kyllä vaan. Löytyi. Suukko on proj.697BKR, "Sokol". Suomeksi haukka. Samaa runkoa on hyvin monella eri kansirakenteella.  Kuva alla kopsattu tämän linkin sivuilta, josta löytyy paljon itänaapurin ja yleensä itäblokin maissa rakennetuista kalastus - ja muistakin aluksista. Kannattaa käydä tsekkaa, jos kiinnostaa. :)
Suukko alunperin. " Small size refrigeranting fishing trewler. Type "Sokol", proj.697Bkr."
 
Suukko jotain 1990-??
 
Suukko kesällä 2013, Reposaaressa
 
Suukko joulukuussa 2014 Turussa
 
 

Jokin tiedot hieman poikkeaa. Mm. Suukon kone on kyllä 18/22 Daldiesel, mutta turbolla ja välijäähyllä varustettu, jolloin tehot on 250 hp:n luokkaa, ja taloudellisuus parempi. Sekä polttoainetankit ovat suuremmat. Pituutta on tullut aavistus lisää Esan tekemien uusien laitojen myötä. Suukon tekniikkatietoja löytyy täältä aiemmasta kirjoituksesta.

Tässä pari muutakin kuvakaappausta tuolta, ei siis Sokolista, vaan muista saman runkoisista paateista.


Googlailen lisää, kun sattuu aikaa..

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kumarrus laivanrakentajalle ja laivan historiaa

Kävimme tapaamassa pariskuntaa, jotka ovat pelastaneet/uudelleenrakentaneet tämän aluksen.  Alunperin tämä on ollut ilmeisesti vakoilualus. Ns. "Russian trawler". Rakennettu 1975 ilmeisesti Puolassa. Sittemmin ollut Viron merikalastuksen valvojalla. Nimeltään alus on Kaugatoma. Nimi viittaa paikaan Viron rannikolla, taitaa olla Saarenmaalla.

1990 luvulla näitä samanlaisia laivoja päätyi Suomen Haminaan romutettavaksi. Jonkun tiedon mukaan 26 kpl. Ehkä enemmänkin. Tämä kappale ei kuitenkaan mennyt koskaan pilkottavaksi, vaan n. 50 vuotias laivanrakennusalalla työskentelevä mies vaimoineen teki kaupat.


Kuvassa romuksi meneviä laivoja, tämä niiden seassa jossakin.


Tämä kappale oli kuulemma parhaassa kunnossa. Lähinnä pohjan kunto oli oleellinen tekijä. Laiva telakoitiin, ja alkoi kunnostustyöt. Kuvassa alla purettu vanhat laidat jo pois paikoiltaan
Ja sitten 5:n vuoden jälkeen tilanne näytti tältä:
Uudet laidat, uusi ohjaamo, uudet kannet,  sisätilaa on laajennettu ja paljon muutakin..
Ei voi muuta kuin kunnioittaa tuota valtavaa työn määrää.

Tätä laivaa emme ostaneet ko. laivanrakentajalta, vaan välissä ehti olla välikäsiä ja muutama vuosi. Rakentajalta löytyi vielä hallin pihalta nurmikon seasta tutun näköistä kamaa.. Saimme venttiilin kyytiin, siitä tulee varmaankin tulevan teatteritilan ilmanvaihtohormi. Myös 2. apukoneen suuttimet löytyi.