Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. elokuuta 2015

Hääreissustamme lisää..

Lupasin laitella lisää kuvia ja muutakin. Homma meni siis niin, että tulimme Räpsööstä Kustavin Vuosnaiseen, josta poimimme vieraat kyytiin tarkoituksena mennä Kumlingeen. Syy, miksi mentiin Kumlingeen löytyy täältä.

Tuossa yllä reitti. Ajonopeus oli 7 solmua, ja n. neljä tuntia vieraat sai nauttia saaristomaisemista.

Itse Kumlinge on kiva paikka. Kirkko, ihmiset ja maisemat. Yhtä kalastajaa (?) lukuun ottamatta, joka oli heti tiedustelemassa nyrpeenä, että kenen luvalla otamme sähköä laivaamme. Naamari venyi entisestään, kun kerrottiin totuus: Kumlingen kunta järjesti meille sähkön.

Tämä maasähköasia on muutenkin ihmeellinen. Monessa paikassa joku tulee niuhottamaan sähköstä. Kukaan ei koskaan kysy, kenen luvalla ollaan ja kenenkä laiturissa, mutta auta armias, jos näkyy sähköjohto...  :) Laiturit ja kaijat maksaa kyllä käsittääkseni hieman enemmän, kuin muutaman kymmenen senttiä, jonka verran sähköä käytämme vuorokaudessa.
No, näitä töpseli persauksissa syntyneitä riittää joka toiseen satamaan, ja muuallekin, vaikka kerrostaloon kyttäämään, kuinka naapurilla on lohkolämmitin päällä yli 2 tuntia... Tarkoitushan ei ole elää pummilla tai varastaa, mutta se asenne.. Voihan kaupassakin kerätä ostokset ennen maksamista. Ja toki maksamme kaikki kulut, aina. :)

Paluureissu tehtiin eilen, siis maanantaina 10.8. Lapsilla alkoi koulut tänään, ja oli siis tultava turkuun. Kiinnityimme jotain 00.00 aikaan Hirvensaloon. Joskin pyrimme etsimään paremman paikan talveksi, koska tässä on huono vesi ja matalaakin. Jos joku Turkulainen sattuu tätä lukemaan, niin hyviä kaijapaikkoja saa vinkata. Vettä Suukko tarvitsee alleen 2,2 metriä. Maista ei tarvita kuin sähköä. (3x16A)


Paluureissu ajettiin ylläolevan reitin mukaan. :) Ensimmäistä kertaa tänä kesänä meillä oli myötätuuli, ja se näkyi polttoaineen kulutuksessa myönteisesti. Tultiin n.13 litran tuntikulutuksella n. 7 solmun vauhtia liki koko matka.


Kumlingen kirkon kattomaalaukset..


perjantai 31. heinäkuuta 2015

Keppiveneilijät, turun reissu ( maksullisella ikkunapakettiautolla) ja kelluva katastrofi

Tultiin luvialle Räpsööstä. Pikku hiljaa valutaan alaspäin, kesä ehtyy ja jotain mielekästä työtäkin pitäisi keksiä. keksintötoimiston starttaaminen, ja muuta puuhaa.

Mut asiaan. Luvialle kun tultiin, niin joku kerho oli järjestänyt purjehduskilpailun, tai jonkin harjoittelun. Keppiveneily on varmastikin jees, ja myös pienet kilpailutkin, mutta yksi asia oli hieman huonosti. Nimittäin keskelle väylää oli asetettu poiju, jossa lippu. Tämän kokoinen alus  ei välttämättä pysty väistämään syväytensä puolesta "etuajoaikeutettua" keppiveneilijää. Joten jouduimme hieman ajamaan välittämättä väistämisvelvollisuuksista. Sorry, jos aiheutimme ihmetystä. :)

Ja miksikö pitää väistää keppivenettä? Silloin kun se kulkee purjevoimalla, niin moottorialus on väistämisvelvollinen, koska moottorialusta on helpompi ohjata. Tämä juontaa vanhaan merilakiin, silloin kun rahtia ajettiin ja kalastettiin purjealuksilla. Nykysin tätä lakia hyödyntää vain harrasteporukka, eli purjeveneilijät.
Kuvassa olemme väylän sivussa, koska jo väistimme yhtä keppivenettä. Nuoli osoittaa poijun paikan, ja veneilijät kiersivät poijua.

Muutoin Luvian Laitakari on kiva paikka.

Turussa käytiin linja-autolla ja muilla joukkokuljettimilla, koska automme ei ole kannella mukana. Ja miskikö turkuun? Siksi, että mentiin naimisiin maistraatissa.  :)
 Makeuppi linja-autossa. :)
Hääkuva meidän tyyliin.. Tuore väsynyt aviopari maistraatin hississä. Heh, viimeyönä tuli nukuttua
kokonaistet 4 tuntia..

Sit tollai editoimaton videopätkä alla, kun tultiin myrskysään jälkeen aamuyöstä Raumalle suojiin. Huomattiin, että toinen ankkuri oli pudonnut. Ja se sattui  aika liki suomen ja ruotsin välistä kaapelia.
Kuvassa vihreä viiva on kaapeli, ja punainen meidän reitti, alhaalta tuonne rauman väylälle. Ankkuri putosi ennen käännöstä oikealle, ja tarttui pohjaan jonkin ajan kuluttua, jolloin ketju katkesi. Vahinko huomattiin vasta kun saavuttiin Raumalle. Muistiin palasi pieni kolina (ketju) ja tosi pieni nykäisy jossian vaiheessa (katkeaminen). Nykäisyn tulkitsin keulaan osuneeksi voimakkaaksi aalloksi.

Muutenkin ko. yö oli erikoinen, koska 24 voltin järjestelmän laturi sanoi sopparin irti, ja tuo ankkurivahinko.. Juuri aamulla oli kokeiltu toista ankkuria, jotta toimii. ja tuo toinen oli ollut 2 vuotta käyttämättä, sekä ketju lukittu.. Ilmeisesti joku kahvila-asiakkaan lapsonen, tjs oli löysännyt jarrun tietämättä mitä tekee.

https://www.youtube.com/watch?v=8QkOOCwRY7Y


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Reposaari!

Kirjoittaminen on ollut hieman katkonaista, mutta onpahan varastossa juttuja, sitten kun aikaa riittää. :) Tulimme kotoiseen Reposaareen mukavan merenkäynnin saattelemana pe-la välisenä yönä jotain klo 03.00.

Porijazzit käytiin tsekkaamassa, ja nyt nuorisomme kahvila on avoinna kotitekoisineen tuotteineen. Tervetuloa! :)


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Vuosnainen-Nötö

Piti lähteä jo klo 16.00, mutta kissanpahus venytteli jossain maissa klo 23.00 saakka. No koneet käyntiin ja ajoimme pikkutripin Nötö -nimiseen paikkaan. Tämä on siis Ahvenanmaan puolella jo.

 Saavuimme klo 00.00 hyljättyyn liikennelaituriin.  Pieni vilkaisu ympärille, ja totesimme olevamme keskellä ei mitään.
 Reitti. Tänne tultaessa ei ollut muuten mitään tietoa, onko täällä minkäänlaista käyttökelpoista kaijaa. Olipa hyvinkin. :)

Kuvaajamme löyti yhdenkatuvalon, Nötön ainoan. Siinä oli nappula, ja kas, siihen syttyi valo. Sytytimme siis Nötön katuvalaistuksen saapumisen kunniaksi. :)

Maasähkön kanssa joutui taas kikkailemaan. tämä alkaa menemään jo rutiinillä: Keskus auki, kytkeminen suoraan sulakkeisiin. :)

Nyt suihkuun ja unelle. Huomenna täytyy loihtia saunapuita jostain.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen jakso merielämästämme.

Tässäpä linkki ohjelmaan. Lisää tulee viikottain.  Saa tilata kanavamme ja jakaa, jos tykkäätte. mukavaa juhannuksen jälkeistä elämää itse kullekin!

 https://www.youtube.com/watch?v=ayK3_Sh-Vhw

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Vuosnaisten meriasema, ilmaa potkurissa?

Röölä jai taakse. Haisteltiin, että juhannus tulee. Monia paikkoja tuumailtiin, mutta nyt tultiin sitten tänne Vuosnaisen meriasemalle. Eli Kustavista länteen, suunnilleen. Huomenna kansikahvilamme taas auki.


 Yhteysalus tulossa juuri tuohon viereen.

Sää oli loistava yllätys. Tyyni meri, ja aurinkokin näyttäyty. Kuvaajamme sai hyvää saaristomateriaalia nauhalle. :)

Ilman pikkuhässäkkää ei kuitenkaan selvitty. Toinen navigointikone kieltäytyi lukemasta gps-signaalia ensimmäisen tunnin ajan. Mutta pienten operaatioiden jälkeen kaikki kunnossa. Jostain syystä kone ei näköjään lue gps-anturin signaalia kuin yhdestä ja tietystä usb-portista. Melkein aloin jo asentelemaan ajureita uudelleen, etc radikaalimpaa.




Lokiin merkitään jotenkin näin: Lähtö Röölästä klo 13.47 ja Vuosnaisen meriasemalla klo 18.15.
Nopeutta pidettiin jotain 7-8 solmua. Pohjaan kasvava levä- ja näkkikerros tuntuu jarruttavan n. solmun verran.
 ---------
Sitten oli pienehkö ihmettelyn aihe se, että potkuri jostain syystä saa ilmeisesti ilmaa toisinaan. Tai ainakin niin olin havaitsevani. Hieman suuremmalla teholla välillä kuuluu voimakkaampi ROUMS - tyyppinen ääni. Ei kova, mutta sen kyllä kuulee ahterin suunnalla. Samalla potkurivirrassa näkyy ilmaa.

Kavitoinista ei liene kyse mitenkään, sillä kavitointi ei pitäisi käsittääkseni tuottaa näkyvää ilmaa veden alle. Kuplathan muodostuu alipaineesta, ja romahtavat kasaan paineen tasaannuttua, eli potkurin jälkeen heti, tai jopa potkurin pinnalla, syövyttäen sitten metalliakin. Vannasputkeen menee vesi, eikä sieltä pitäisi ilmaa potkurille tulla. Kai. Täytyy koittaa, että suljen vesiputken venttiilin.

Edit: "Vika" oli kuitenkin se, että potkuriin oli kiinnittynyt näkkejä, jotka siitä sitten liukeni ajelun myötä pois. :)

Joskus ahterissa oleva peräsinkoneistotila on ollut vettä puolillaan, ja kauan. Entisen omistajan kanssa pohdittiin, että onko vesi ollut painolastina, kun merenkäynnissä pian potkutri tulee pintaan. Ehkä näin, koska ei ole mitään muutakaan järkevää syytä varastoida vettä vuosikymmeniä moisessa tilassa. Tästä voisi päätellä, että ongelma on saattanut olla ennenkin. Isommalla teholla potkurin imu tekee pyörteen, ja ryystää ilmaa. Ehkä.
Viimekesän telakoinnin takia vasta nyt, kun levät on kasvanut hidastamaan vauhtia, potkurilta tarvitaan enemmän tehoa.  Ja ongelma ilmenee. Hm, en tiedä. Muutenkin tähän voisi laittaa hieman lisää painoa. Huonekalut kun ei paina juuri mitään... Jos olis rahaa rutkasti, tankkaisi kummatkin tankit täyteen.. Siit tulis jo vajaa 10.000 kg. :)

No, täytyy kuullostella asiaa.

-------------
Tuo meidän kuvaaja-editoija on vääntänyt tuolla hytissään ensimmäistä jaksoa kasaan. Odottelen innolla, mitä tuleman pitää. Sen piti olla jo tänään valmis, mutta huomiselle näköjään menee.

Lähellä Abborrelandia (Ahvenanmaata siis) ollaan, 35 minuuttia rajalle, ainakin tuon yhteysaluksen taulun mukaan.Alla kuva iltahämärissä otettuna.


Alla : Laivakoira Noona ja se ainoa sataman tolppa, tuo iso valopylväs, jonka juurelle kuset voi heittää... Heh. :) Taustalla yhteysalus.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

On the Sea, Röölä

Tässä on ollut aika huisketta ja meinannut jäädä blogikirjoitukset väliin. Materiaalia touhuistamme on kuitenkin kerätty, sillä laivaan on astunut J.P. Hän on ammattivideokuvaaja, joka tallentaa m/s Suukon puuhia kesän ajan. Hän majoittuu hytti n:o 5
Pätkiä tulemme jakamaan täällä ja somessa. :)

Kansikahvila, Cafe Kiss, on toiminut viikonlopun täällä Röölässä. Itsetehty jäätelö loppuuu aina, sillä ihmiset pitää siitä erityisesti. Varsinaista ruokaa ei vielä ole tehty myyntiin saakka, sillä täällä Röölässä ei paljoa ihmisiö ole, ja tuossa rannassa on ihan kiva kesäravintolakin.

Tuossa alla ajamamme reitti. Karttakopio Fonectan sivuilta.
Lokimerkintää sen verran, että Hirvensalosta lähdetiin 10.6.2014 klo 21.00 ja perillä Röölässä 24.00.


 Röölän ranta. Tankkauspaikka, kauppa (kiinni tänäkesänä). Matalampi rakennus on Ravintola Röölänranta. Kiva kesäravintola. Tutustuttiin ravintolaa pyörittävään Samuliin. Kiitos hyvistä ruoista!
Röölässä olemme pari päivää vielä, sitten suuntana jokin muu paikka. En tiedä, vielä mikä. :) Reposaareen mennään jossain vaiheessa myös.

Lähtö talviseisonna jälkeen sujui aika mallikkaasti kuitenkin. Pientä jännää tuotti 3. sylinterin pakokaasujen lämpötilan nouseminen pääkoneessa. Uudenvuoden aattona kone oli käynnissä näytösluontoisesti, kun ihmisiä oli juhlimassa. Sammutettaessa kolmossylinterin paikkeilta kuului knok-knok-knok.  Siinä kävi ilmeisesti niin, että karstanpalanen jäi pakoventtiilin väliin, ja venttiili vuoti puolisen tuntia hieman. Lämpötila kuitenkin asettui n. 300 paikkeille, kuten muidenkin pyttyjen, ja meno maistui muutenkin kivasti. :)


#mssuukko #suukko #cafekiss

torstai 21. toukokuuta 2015

Suukko goes Some, 40. juhlavuotiskesä!

Suukon 40 V synttärivuoden kunniaksi laitettiin someasiat kondikseen. Nyt meidän ja Suukon kesää voi seurailla Facebookissa: M/S Suukko  Instagramissa: mssuukko

40 V juhlakesä pitää sisällään reissuja, tapahtumia, ja kaikenlaista kivaa pöhinää, josta informoidaan tarkemmin. Reitit, aikataulut, jne, sillä tarkoitus on kiertää pitkin rannikkoa, myydä kannelta kahvia, esitellä laivaa ja tekniikkaa,  ja laivakeittiön herkkujakin.

Kerta tämä blogikin on kiinnostanut ihmisiä jo liki 100.000 kävijän verran, niin viedään tätä kiinostuksen kohdetta vielä enemmän ihmisten läheisyyteen. Koitamme rahoittaa reissumme juurikin kahvilatoiminnalla, ja lisäksi on käyty keskusteluja yhden tuottajan ja kuvaajan kanssa. tarkoitus olisi saada viihteellistä ohjelmaa kaikesta tästä: Itämeri kotina, saaristo, kesätapahtumat, ja tietenkin tämä laiva, ja me henkilöinä.

Eli ota rauhassa, ja seuraa mitä tapahtuu. Se saattaa olla nimittäin niin, että Suukko onkin sinua lähimmässä kaijassa moikkaamassa, koko porukka mukanaan. Tv-kuvaajineen päivineen. :)

Eläköityvä 2-kielinen Laivakoira II (Noona, Wowwa, Mummo, läskipää, Bubi) ja muu miehistö kuittaa tältä päivältä hommat tehdyksi.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kesäsuunnitelmia ja sukujuuria

Yksi reissu on jo sovittu. Mennään loppukesästä 2015 Kumlingeen. Sinne tulee mukaan sukulaisia, etc. Kumlingesta on kotoisin tuon avovaimoni Anitran suku, kaukaisilta ajoilta. Aiheesta on kirja: kumlingen pappilassa, Sukutarina 1700 luvulta. Anitran kanssa meillä on asiaa kirkkoon, ei pappilaan, ja muu suku + tuttavat saa seurata tilannetta. Reissu kestänee viikonlopun.

Yhä edelleen toi Fonectan karttapalvelu, josta löytyy veneilypuolikin reitteineen, on aika loistava alustavien reittien suunnitteluun. Ja kun winkkarissa on toi (Windows muuten patentoi ton aikanaan) printscreen (joissain prtscr) painike, jolla pystyy kätevästi siirtämään koko näytöstä "kuvan" Paint -ohjelmaan, jossa sitten leikkaa haluamakseen. Alla oleva on koottu neljästä kuvakaappauksesta.


Näin. Kumlingenin laiturit on vielä epäselviä, mutta eiköhän sieltä tilaa löydy.  Aikaa tuo merimatka ottanee 6 tuntia. Saattaa kyllä olla niin, että otetaan Kustavista ihmiset kyytiin. Eli mentäisi retkimielellä Kustaviin jo aikaisemmin. No, se näkee joka elää.  Tuossa kartassa Ruotsi on näköjään muuttunut Islanniksi, värityksen perusteella.

Tietoa Kumlingesta täältä. 
Sitten on myös olemassa Kumlingen tauti.
Kumlingessa on myös pienlentokenttä. Kentällä lienee merkitystä tuollaisen hieman eristyksessä olevan saaren ulkomaailman yhteyksiin. Tietoa kentästä myös wikissä.

Jaa, vielä toi meriveden korkeus. Sitä on tullut kytättyä, koska tämä on niin matala paikka, että ollaan pohjasta kiinni, jos vesi laskee kovin alas.  OIkeastaan tämä koko vesialue on hyvin matala. Reposaaressa ollessa tuli kytättyä tuulen suuntia, koska itätuuli aiheutti todella voimakkaan aallokon siihen Varvinrantaan. Näköjään aina kytätään jotain luonnonilmiötä.. Tuossa alla ilmatieteenlaitokselta kopsattu veden korkeus. Musta viiva tarkoittaa pohjakosketusta.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Miniristeily,Turku-Airiston matkailukeskus-Turku

Tulipa sukulaisia Keskisuomesta viikonlopuksi kylään. Ja tokihan sitä merelle piti lähteä. Lähteminen on aina hienoa kaikkineen touhuineen. Kaikki muut oli mukana, paitsi laivakissa Nami, 

Reittimme, Fonectan reittipalvelusta.


Cruise. Nopeutta mennessä 7 knotsia 0,2 ahtopaineella. Sää oli mahtava, aurinkoa ja liki tyyntä.
Naisvoimaa brykalla.

Liki kesä. :)
Isukki. :)
Airiston laiturissa on syväyttä muistaakseni yli 4 metriä. Tähän aikaan vuodesta on tilaa mukavasti, päästiin kylki laituria vasten. Tönittiin tullessa laiturissa oleva maasähkötolppa vinoon, kun tuuli painoi keulaa laiturin päälle, Mutta korjattiin toki, Irtosi vain ruuveistaan puulaiturin kannesta. 
Laiturin jatko-osa on aika surkeassa kunnossa. siihen kiinnittyminen olikin osittain kielletty. Irtoaa pian koko laituri.

Köysien kiinnittämisen jälkeen Poks, kuohuviinit messissä jokaiselle. :)

Airiston lomakeskuksen rantaa. Siisti paikka. Suukko ulkolaiturissa.

Kallioissa eri paattien nimiä. Näköjään tapa kirjoittaa/maalata paatin nimi ja päivämäärä. Ihan kiva. :)

Tää on nyt tälläinen matkablogi nyt näköjään. Airiston hotelli/kylpylä on näköjään perustettu  1941. Nätti ja siisti paikka. Klikkaamalla kuva suurenee. Harmi, että ko. paikalla ei mene hyvin. Taloudellisia vaikeuksia kuulemma.

Pihamaata ja ravintola.

Tossa toi sähkötolppa. :)  
Illaksi tultiin Turkuun takaisin, loppumailit ihan pimeässä. Nopeutta pidettiin 9 solmua, 0,3:n ahtopaineella. Öljynpaine suodattimien jälkeen on alle 3 bar, Ennen suodattimia se on 4,5 bar. Taitaisi olla aika putsata suodattimet. 
Ja lämmönvaihtimet pitäisi putsata ennen ensikesän reissuja. Näyttäisi virtaavan tuo merivesi vaihtimien läpi hyvin, mutta ei juurikaan sido lämpöä itseensä. Syy lienee siinä, että ollaan tässä mutaisessa laiturissa, pohjasta kiinni toisinaan. Laittelen tähän niinkuin muistiin nämä asiat.

 Edessämme meni Vikingline, ja Tallinkin paatti. Ihan jännää tulla pimeässä isoon kaupunkiin. Sähköisen navigoinnin merkitys on kyllä oleellinen. Ja näyttää siltä, että perinteistä karttaa ja valonheittimiä ei juurikaan käytetä, koska väylämerkkien heijastimet ovat aika huonossa kunnossa toisinaan.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Turku.

Nyt siis olemme turussa. Ajettiin suorilla uudestakaupungista aikalailla ulkokautta, kun ei ollut selvyyttä oikein silloista ja sähköjohdoista. Loisto-ohjelmistossa ei jostain syystä ole kaapeleiden korkeuksia. ihmettelen kyllä. Muutoin mukavaa saaristonavigointia, jatkuvasti saa olla kääntyilemässä johonkin suuntaan. Tuossa reitti:


Ruissalon pikkulaituri, jossa vastaanotto ei ollut ihan aurinkoisin. Kuitenkin meillä oli lupa tähän tulla. Jospa iloisemmin mielin ihmiset asennoituisi yleensäkin elämään?

Laivassa asumisesta tähän väliin muutama sananen.
Missään tapauksessa Suomessa ei kannata sanoa, että löytyykö laituripaikkaa, me asutaan laivassa. Mieluuminkin, että löytyykö paikkaa meidän 28 metriselle alukselle. En tiedä, ketä pitää kiittää siitä, että asuntolaivat on jotenkin kummallisessa maineessa. Asuntolaivaksi kun käsitetään vaikka millainen kelluva ponttoonihökkeli. Laiva on aina laiva, kelluva tönö on ihan eri asia. 

En tiedä, miten paljon ja mihin suuntaan esim. asuntolaivurit ry on tätä veden päällä asumista muokanneet. toivon, että positiiviseen suuntaan. Merenkulun piirissä laivassa oleilua ei katsota yhtään pitkään.

No, jos tämä on Suomessa vaikeaa, niin kuin moni muukin asia nykyisin, niin me ollaan kuitenkin huomattavasti herkemmin Suomesta poistuvia kansalaisia, koska meillä on kotikin mukana. Verottaja sitten ihmetelkööt, minne ne maksavat kansalaiset oikein häviää... heh.

Muutoin fiilis on hyvä. Laiva toimii hyvin, navigointi vieraillakin vesillä sujuu loistavasti. Kivaa. :)

Turussa muuten tulee myyntiin Aurajoen rannalla oleva tontti, jossa on pientelakka. Turun kaupunki myy. Siinäpä jollekin loistava tonttipaikka, ja työmaakin, jos aloittaa telakkapuuhat. Turun kaupunki suosii telakkatoimintaa ko. tontille. Hinta ei liene paha (tarjousten perusteella todennäköisesti) koska maaperä on saastunut.

Vihreää merivettä.


Jokunen räppäisy matkan varrelta.

Kahvia ja navigointia..


Isompiakin paatteja oli väylillä.

lauantai 9. elokuuta 2014

Jumissa Uudessakaupungissa, laivojen osia kaupan.

Kissa. Kissan nimi on Nami. Nami ei ole palannut yöreissultaan, ja me ei sitten päästy tänään lähtemään täältä pois. Nyt killutaan Mary Ann -puulaivan ja laiturin välissä. Huomenn klo 10 on lähtö, näky kissaa tai ei. Höh.

Muuta mielenkiintoista: Juttusille sattui luotsimies, jolla on purkuosia tälläisiin hieman isompiin paatteihin. Löytyy generaattoreita, pääkoneita (isoja) valonheittimiä, vesitiiviitä ovia, mittaristoja, kelluntaliivejä, messinkivalaisimia, jne, jne.. 
Jos joku haluaa ostaa, niin tässäpä yhteystiedot: Miehen nimi on Saari, puhelin 050 557 2299 Myös mailitse voi kysellä : office@oceanum.fi. (sijainti siis Uusikaupunki)
Kuvia varastolta (sori, huonoja, kun toi Lumia on aika surkee) :
 Erinäisiä valonheittimiä,  kiinteitä ja käänneltäviä.
 
 Laivakoneita ja vaihteistoja, apukoneita, muistaakseni oikeimmalla olevalla oli ajettu vain 3000 tuntia.
 
 Valaisimia
 
Vesitiiviitä ovia

Liivejä

Varastoa: tutkia, venttiileitä, lämmönvaihtimia, letkuja, ilmanlämmityskennoja...

Mittaripaneeleita apu- ja pääkoneille

Potkureita ja akseleita

Meille ostettiin valonheitin..

... ja säkillinen kelluntaliivejä, vai mitä nuo nyt oli.
 
Sellaista. Lisäksi tutustuimme ohimennen Suomen laivahistorialliseen yhdistykseen, jonka tyyppi kuvasi Suukonkin. :) Leppoisaa lauantaita, menen siivoamaan kantta, kun remontin jäljiltä on aika paljon kamaa kertynyt.