Vieraat lähti, saatettiin asemalle. Tästä tuli mieleen todellinen tarina junien nopeuksista. Pendolinojen veturit on leimattu 210 km/h. Vaunuissa näyttää olevan 200 km/h. Asia kunnossa näiltäosin.
Mutta vr:n edelliset veturit ( en muista tyyppejä) oli leimattu korkeammille nopeuksille. 215 km/h, vai oliko 220 km/h. Tutustuin Pieksamäellä yhteen vanhempaa mieheen, joka oli töissä VR:n varikolla. Hän kertoi mielenkiintoisen kohdan Pendoliinojen saapumisesta suomen rautateille: Entisistä vetureista piti maalata tuo 220 km/h piiloon, jotta voitiin perustella Pendoliinot tarpeellisiksi ja nopeammiksi. Nyt noissa vanhemmissa on muistaakseni 190 km/h leimat. Hm, herää kysymys, oliko kaluston tilaaminen uusiminen kuinka tarpeellista, kun entisilläkin jotka toimi kuin junan vessa, päästiin jopa kovempaa ??
Oikeastaan en lähde spekuloimaan asiaa sen kummemmin, kunhan tuli mieleen vaan.
Sit tuollainen kaupan oleva Chris-craft, amerikkalainen klassikkovene. Kuvat ei oikein ole edustavia, mutta vene on hyväkuntoinen, Ja osaavan ihmisen käsissä ollut jokusen kymmentä vuotta. Kelluu makeassa vedessä päijänteellä, joutaisi arvonsa omaavaan kotiin. Yhteyksiä voi ottaa minuun, annan yhteystiedot ko. henkilölle, mikäli vene tosissaan kiinnostaa. (samuli.penttinen (ät) s-penttinen.fi)
Sivukuva .
Sitten vielä tuollainen hassu: en ole koskaan nähnyt, että lavuaari viemäröidään 160 millisillä putkilla. Eipä mene tukkoon... :) Lähinnä tulee mieleen, että mikä tuossa altaassa enää pysyy, kun kahvikupit ja vaikka hauet menee kokonaisena alas... Tai onko koko altaalla enää merkitystä, koska altaan pohjassa on puolen altaan kokoinen aukko..
Tässäpä tämä, mukavaa sunnuntaita. Täytyy todetamyös, että toi mun pokkari on aika paska kamera. Värit vääristyy. Jollan kameralla tulee jopa parempia kuvia.



