Syysloman. Klo 24.00. Messissä rennot tunnelmat.. Laivakoira makoilee lattialla puoliunessa, Santtu pelailee tabletilla.. Ruoaksi tein isot täytetyt patongit joka iikalle. Illansuussa käytiin Yyterin kylpylässä pulikoimassa, ihan hauska pikkukylpylä. Joskin pidän hintaa kalliina (aina pitää valittaa.. heh) Aikuinen 14 egee. Kymppi olisi sopivampi, kun ei siellä kylpylässä ole oikein mitään. Kuntoallaskin on vain 17 metriä.
Oikeastaan syysloma ei kosketa meitä, paitsi että poikani on lomalla koulusta. Hm, hyvä syy tehdä kaikkea pikkuluksusta.
Sitten jotain kerrottavaa.. Ajattelin tuota lähtemistä tänään aika paljon. Sitä vartenhan laivaan on muutettu, että voidaan mennä jonnekin, missä ei olla ennen oltu. Nimenomaan laivaan, kelluvat asuntolautat kiinteine laitureineen ovat ihan eri asia. Ja laivat on tehty kulkemaan. Tässä on vaan ollut viivetä matkassa.
Aika. Aika kuluu jotenkin todella nopeasti. Maanantaina ajattelee, että ehtii tehdä sitä ja tätä viikon aikana. Lopunperin onkin tullut tehtyä tuota, vaikka sitä ja tätä piti ehtiä. Heh, kumma homma. Tuli kehuskeltua jo jokunen viikko sitten, että lähdemme.. Työt vie oman aikansa. Rahatalouden kasassa pitäminen vaatii poissaoloa Suukosta toisinaan. Suunnitelma on kuitenkin sellainen, että tällä laivalla elätetään itseämme, edes jossainmäärin. Ruumaan on tulossa teatterin tapainen, ja messi laajenee pikkukahvilaksi. Tuolla kylpylässä ajateltiin, että kylpytynnyri kannella olisi aika hauska. :)
Se, mitä konkreettisesti vielä pitää tehdä ennen lähtöä, tai lähtörutiinien käynnistämistä.
1. Pilssi/hätäpumppujen asentaminen ohjauksineen. Homma hoituu muutamalla normaalilla uppopumpulla.
2. Kulkuvalojen syöttöjohdon kytkeminen akustoon konehuoneessa.
3. Torven asentaminen, johdotus on jo.
4. Pääkoneen mittarointia, brykalle ei tule tietoa öljynpaineesta ja kierrosluvusta, eikä kytkimen lämpötilasta tai öljynpaineesta. Itse pidän yleensäkin mittareita tärkeänä, koska mitä enemmän laitteiden toiminnasta saa tietoa, sitä vähäisemmäksi vahingot jää jonkin osan pettäessä.
5. Kokonaisuuden toiminnan testaus, koekäyttäminen. Niin paljon muutoksia on tullut kuitenkin tehtyä, että on syytä testata toimintaa ihan laiturissa.
Listasta saattaa puuttua vielä jotakin. Eikä noihin hommiin paljoa aikaa kulu. Suurin puuha lienee pilssi/hätäpumppujen ohjauksen tekeminen, joutuu kaapeloimaan brykalle saakka.
Sit toi reitti. Meinattiin Luvialle, Laitakariin mennä. Toi eniron, vai fonectako se nykyisin on, karttapalvelu on yllättävän hyvä. Siellä on myös laivareitit. Joskaan niihin ei pidä luottaa. Alla kuvaa ko. sivustolta. Reittisuunnittelu näyttää myös välimatkan. Näyttäs olevan Laitakariin kilometreinä n. 40 km.
Jaa, niin, tuli purettua tuo entinen 24 V laturi pois paikaltaan. Se kun pitää laakeriääntä, ja saa voimansa tuosta kytkimenpäältä ihan ratasvälityksellä. Ajattelin, että jos tuo laturi juuttuu, niin ratasvälitys saattaa mennä kappaleiksi, ja kappaleet tietinkin tippuu kytkimen sisään ja aiheuttaa suuremman tuhon. Oikeastaan tuo laturi on hieman tarpeeton, koska apukone tuottaa tarvittaessa sähköä riittävästi, ja lataa 24 V akuston muutamassa tunnissa. Ja tuota 24 volttia ei tarvita kuin kulkuvaloihin ja tutkaan, sekö keulapotkurin magneettiventtiilien ohjaukseen, eli ei juuri paljoonkaan. Tuolla uudella akustolla ajelisi ilman lataustakin viikon-pari.Tossa alla kuvassa laturi konehuoneen lattialla. ja tossa kytkimen päällä keskellä se oli.
ja sit toi pääkoneen hätäseis muotoutuu tolla punaisella kaapelilla tuohon ruiskupumpun akselille, varmaankin ketjua laitan väliin. Ai niin, polttoaineen syötön katkaisuvaijerit pitää joskus laittaa paikalleen. Ja turbon ilmaläpän laukaisuvaijeri. Aika hieno toi jousi, joka välittää kuvernööriltä liikkeet pumpun akselille. :)
Sit tollainen kuva vaan tosta pikku pajasta konehuoneen yhteydessä.
Sitten tuumailin tuota pääkoneen lämmitystä. Konehuone tarvitsee talvelksi lämmityksen, koska asumiseen liittyvät perusasiat ovat konehuoneessa. Ajattelin yhdistää pääkoneen lämmityskattilaan lämmönvaihtimella. Kummassakin kierrossaon glygoli, mutta pidän kuitenkin parempana ajatuksena lämmönvaihtimen asentamista kiertojen väliin, kuin vain putkien yhdistämistä. Pääkone tulee haavoittuvaiseksi, jos sen jäähdytysvesi on riippuvainen lämmitysverkostosta.
Tuossa kuvassa alla nykyinen sähkölämmitys, ja vaihdin, joka vois mennä tuon lattialla makaavan vastusputken tilalle. Putkessa on 9 kW:n vastus.
Jos kone lämpenisi öljykattilan lämmöllä, niin se toimisi samalla konehuoneen lämpöpatterina. kaksi kärpästä yhellä operatiolla.
Toi LPM:n vaihdin on ennen lämmittänyt pari rivitaloa Jyväskylässä. :)
Ei sen kummempaa tänään, unelle joutaa menemään.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
maanantai 7. lokakuuta 2013
vessanpönttö
Kokeeksi tuli ostettua tuollainen Bilteman veneisiin tarkoitettu wc-istuin. Hinta ei ollut päätä huimaava, hieman toista sataa egeä. Asentelin paikalleen, ja tuntuuhan toi toimivan. Veden kulutuksesta olin hieman yllättynyt. Meni ehkä jopa 4 litraa, ennen kuin mars-patukat oli lähetetty säiliöön. Vertailukohdaksi Idon kotimainen normaali wc-istuin, joka kuluttaa 2 litraa pienellä hädällä, ja 4 litraa isommalla. eri asia sitten, pitääkö vetää kahdesti. ;) Voi kyllä olla mahdollista, että en vielä oikein osannut käyttää tuota.
Toi vihreä letku on huuhteluveden syöttö, ja tulee 10 litran kannusta tilapäisesti, kun en vielä ehtinyt vetämään vesijohtoa konehuoneesta. Toisaalta nyt näkee hyvin veden kulutuksen. Siis vettähän on tarjolla mielin määrin, mutta säiliöt jätteelle on rajallisia. Jotenkin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että tuo pytty ei ole lopullinen ratkaisu. Alipaine wc tuntuu mielenkiintoiselta, koska se kuluttaa oikeasti vähän vettä. Alle litran. Siis sellainen, kuin Ruotsinlaivoilla on.
Muutoinhan tuo kakkimisenn miljöö on vielä hieman ankea, mut lattiapinnoitekin on jo ostettu, ja muuta sälää. Pitäs vaan ehtiä laittamaan paikalleen.
Pikku kommentti jälkikäteen, käyttökokemuksia: Toi bilteman pytty kuluttaa kolmella hengellä liki 20 litraa vettä päivässä. Ei hyvä. Säiliö täyttyy liika nopeasti.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Painolastia ja kaiteidenmaalausta
Oli niin hyvä keli, että oikein houkutti maalaushommiin. Kaiteet tuli sudittua mustaksi. ne on galvanoitua teräsputkea, mutta eiköhän ole nauttineet meri-ilmastosta sen verran pitkään, että luulisi maalin pysyvä. Joku vanha sanonta oli, että pari vuotta pitää kalpeen putken tai vaikka rännin tuulettua, että maali siinä pysyisi.
Toi musta antoi kontrastia laivalle. Ajattelin, että saattaisi tehdä vanhan näköiseksi, mutta eipä niin käynyt juurikaan. Vanhoissa hinaajissa, yms tuntuu olevan musta aika paljon.
Kaideputkea Suukossa tuntuisi olevan aika paljon. Äkkiseltään mittailin silmämääräisesti n. 120 metriä. Pari litraa mirkkua meni. Tai Oikeastaan toi maali oli metallilakkaa, Miranol-tyyppistä.
takana olevat tikapuutkin sai mustan värin. Myös kaikki ovenkahvat ja saranat tuli maalattua.
Ilmeisesti Suukko alkaa jo näyttää jollekin, kun joku mies tuli varta vasten valokuvaamaan.
Päiväunien jälkeen nostin vinssillä ostamani 1000 L vesisäiliön etummaiseen lastiruumaan. Sillä saa tonnin verran lisää painoa. Suukko on hieman takapainoinen, koska asuntotiloja on rakennettu tällä hetkellä vain laivan keskiosasta perän suuntaan. Ja ruumatilat on purettu ylimääräisestä kamppeesta jo silloin kesäkuussa, joten keskilaiva ja keula on kevyempiä kuin ennen.
Laskin merivettä säiliön täyteen. Keula painui ehkä muutaman sentin alemmaksi. Täytyy huomenna valoisassa katsoa syväysmerkkejä. Ihmisen aistit näyttää olevan aika tarkkoja, sillä sisätiloissa kävellessä huomaa pienen muutoksen kaltevuudessa. Tossa alla säliö täyttymässä.
Vaikka tämä on laivablogi, niin kaipa tänne voi laittaa koiramaisiakin asioita hieman. Toi Hilma on aika kova saunomaan, mutta tänään joutui myös suihkuun. Sen verran likainen oli tuo eläin. Tuossa se on hieman häntä koipien välissä, kun kerroin sille, että tänään mennään sitten suihkuun. Heh.
Sinällään toi Hilma on poikkeuksellisen älykäs, kun osaa avata ovet ulkoapäinkinkin. Ja myös nämä laivan ovet. Lieneekö Hilman jokin kaukainen sukulainen ollut Houdinin opissa, sillä tuota ei pidättele normaalit lukitut ulko-ovet ollenkaan. Jos jättää tuon otuksen sisälle taloon, tai vaikka tänne laivaan, ja lähtee itse puoleksi tunniksi ulos. Kun palaa, niin Hilma istuu kiltisti ulko-oven vieressä ja tarkkailee ohi kulkevia ihmisiä ja autoja niistä sen enempää piittamatta. Oven avaaminen sujuu siltä ilman mitään väkivaltaa tai sen suurempia kynnenjälkiä karmeissa.
Vois heittää tähän tollaisen biisin loppuun. Röyksopp, Alpha male Videon kuvasarjassa on kaikenlaista ajateltavaa maailman menosta.

lauantai 5. lokakuuta 2013
Maasähköt, prkl
Tämä on nyt aivan teknistä pohdintaa.
Maasähkö. Maista tuleva kaapeli, josta syöttää laivan sähköjärjestelmään sähköä. Asia kuulostaa helpolta, mutta ei sitä ole. Ottaa koville ihan luvan saaneelle ammattilaisellekin.. Paljon helpompaa on tuottaa laivassa sähkö omilla koneilla. Jaa että miten niin? No siten niin, että kun sähköä tuotetaan omalla generaattorilla, niin ollaan irrallaan valtakunnan verkosta, ja kaikki laitteet skulaa niin kuin pitääkin, ja sähkö on turvallista.Siis ihan vahvavirtaa 240/400V.
Laiva ollessaan omassa sähkössään, järjestelmä muodostaa oman kokonaisuutensa. Generaattori tuottaa kahden johtimen välille jännite-eron, ja on ihan sama, kumman navoista kytkee nollaksi tai kumman vaiheeksi.
Vaihtosähköverkossa maissa kun on totuttu ajattelemaan, että toinen johto on nolla (sininen) ja toinen vaihe (musta). Näin onkin, koska toinen johdin on kytketty maahan, siis tähän maapalloon. Tällöin tulee tavallaan harhaanjohtavasti käsity, että vain toisessa johtimessa, ns vaihejohtimessa olisi sähkö.
Lisäksi on vielä kolmas johto, varsinainen maajohto, maadoitus, keltavihreä KEVI, jonka tarkoituksena on yhdistää sähkölaitteen mahdollinen metallikuori suoraan maapalloon, maapotentiaaliin. Tämä siksi, että jos vaikkapa sähköhellassa tulisi sisäinen vika jossa vaihejohto pääsisi koskettamaan hellan metallirunkoon, niin koko runko tulisi jännitteiseksi ja siitä saisi hyvät tällit, ellei maadoitusjohdin kuljettaisi tämän vikasähkön suoraan maahan. Tämä siis maissa.
Laivassa turvallisin tapa ihmishengen kannalta olisi jättää maadoitus kokonaan pois. Niin sähkön tuottolaitteesta, kuin käyttölaitteistakin. Jos ei ole olemassa ns. maapotentiaalia, eli laivan runkoa ei kytketä toiseen generaattorin johtimeen, ei ole mahdollista saada sähköiskua vioittuneestakan laitteesta, kosk avirtapiiriä ei pääse muodostumaan. Tämä tapa on ns. suojaerotus.
Käytännössä tällöin kaikki pistorasiat ja laitteet tulisi olla maadoittamattomia, ja sähköjärjestelmän voi rakentaa vaikka samanvärisistä johtimista, koska ei ole olemassa nollaa tai vaihejohdinta, koska ei ole nollapotentiaaliakaan, ts maatasoa, johon verrata eri johtimien jännitettä.
Mutta. Ongelma tulee siinä, kun liitytään maasähköön. Tällöin systeemi muuttuu hengenvaaralliseksi, koska maasähköllä on nollapiste, eli maa. Sovitusti kolmivaiheisen syötön tähtipiste kytketään maapotentiaaliin, jo muuntajan luona, ja talon anturamaadoitukseen. Eli koko maapallo on yhteydessä toiseen generaattorin toiseen napaan. (maissa muuntajan tähtipiste) Kun näin on kytketty, niin on kovin helppo saada sähköisku sähköä vuotavasta sähkölaitteesta. Vaikkapa rikkinäisestä hellasta.
Kun töpseli on kiinni niin laiva maadoittuu meriveden kautta. Lienee järvivesikin riittävän johtavaa. Ja jos vaikkapa ko. sähköhella vuotaa sähköä runkoonsa, ja samalla koskettaa tiskipöytää, jokaon yhteydessä laivan teräsrunkoon, niin varmasti nousee tukka pystyyn ja sydän koittaa lyödä 50 hz tahdissa, josta seurauksena kammiovärinä.
Elikkä maadoitusjohtimet pitää rakentaa, mikäli mielii ottaa sähköä maista, siellä kun on typerästi valtakunnan verkon "toinen" johto päätetty tunkea maahan.
Sit noi pienet 1-vaiheiset bensa- tai dieselgeneraattorit, aggregaatit. Ei niitä kannata maadoittaa maahan (maapalloon) siitä maadoitusliittimestä. Ilman maadoitusta käytössä on ns. suojajännite, joka on astetta turvallisempaa käyttää, koska maan (maapallon) kautta ei pysty syntymään virtapiiriä.
Nyt vasta ymmärrän, miksi veneisiin tarjotaan kallista ja painavaa suojaerotusmuuntajaa, se kun katkaisee galvaanisen yhteyden maihin, ja ollaan samassa tilanteessa, kuin tuotettaisi sähkö omalla koneella.
Muoks tähän jälkeenpäin.
Jos joku nyt tätä lukee, ja rakentaa sähköjä veneeseensä. Jos käytössä on 3 vaiheinen generaattori, niin tähtipiste kannattaa maadoittaa kuitenkin. Tämä siksi, että jos jokin laite vuotaa runkoon sähköä vaikkapa vaiheesta 1, niin toiseen vaiheeseen kytketyn laitteen ja rungon väliin tulee tällöin 400 voltin jännite-ero. Tällöin tällin santi on mahdollisempaa, kuin silloin, että tähtipiste on rungossa, ja rungon ja laitteen väliin ei tule kuin 240 volttia. 1 vaiheisella generaattorilla mielestäni maadoitus runkoon/maapalloon kannattaa jättää tekemättä.

Tunnisteet:
generaattori veneessä,
maasähkö,
teräsveneen maasähkö,
veneen maadoitus
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Laivakoira Hilma
m/s Suukon virallinen tilapäinen laivakoira: Hilma
Ja Hilmalle piti tehdä oma kulkusilta, kun ei se noita ritiläportaita halua kulkea.

Sitten laivakello, ostettu ja asennettu. Se kun pitää olla yli 20 metrisissä. Ja onhan toi muutenkin kivan näköinen kapistus. Myös hatäraketteja ja pelastusrenkaita tuli hommattua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)