maanantai 7. lokakuuta 2013

vessanpönttö

Kokeeksi tuli ostettua tuollainen Bilteman veneisiin tarkoitettu wc-istuin.  Hinta ei ollut päätä huimaava, hieman toista sataa egeä. Asentelin paikalleen, ja tuntuuhan toi toimivan. Veden kulutuksesta olin hieman yllättynyt. Meni ehkä jopa 4 litraa, ennen kuin mars-patukat oli lähetetty säiliöön. Vertailukohdaksi Idon kotimainen normaali wc-istuin, joka kuluttaa 2 litraa pienellä hädällä, ja 4 litraa isommalla. eri asia sitten, pitääkö vetää kahdesti. ;)  Voi kyllä olla mahdollista, että en vielä oikein osannut käyttää tuota.

Toi vihreä letku on huuhteluveden syöttö, ja tulee 10 litran kannusta tilapäisesti, kun en vielä ehtinyt vetämään vesijohtoa konehuoneesta. Toisaalta nyt näkee hyvin veden kulutuksen. Siis vettähän on tarjolla mielin määrin, mutta säiliöt jätteelle on rajallisia. Jotenkin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että tuo pytty ei ole lopullinen ratkaisu. Alipaine wc tuntuu mielenkiintoiselta, koska se kuluttaa oikeasti vähän vettä. Alle litran. Siis sellainen, kuin Ruotsinlaivoilla on.

Muutoinhan tuo kakkimisenn miljöö on vielä hieman ankea, mut lattiapinnoitekin on jo ostettu, ja muuta sälää. Pitäs vaan ehtiä laittamaan paikalleen.

Pikku kommentti jälkikäteen, käyttökokemuksia: Toi bilteman pytty kuluttaa kolmella hengellä liki 20  litraa vettä päivässä. Ei hyvä. Säiliö täyttyy liika nopeasti.

4 kommenttia:

Esa Sjöholm kirjoitti...

Alipainevessa kuluttaa vettä alle litran vedolla. Aluskäytössä hyvä ja kokemusta on pitkään laivoilta. Mielenkiintoinen tämä blogisi. Olen lukenut parina iltana täällä laivalla. Asun aika lähellä Uniluodossa.

Suukko II kirjoitti...

Alipainevessa on varmaankin hyvä. niissä kulutukset tosiaankin on jopa 0,5 litraa. Luulen, että siirryn sellaiseen jossain vaiheessa.

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

Kiitos mielenkiintoisista kertomuksistasi. Toi alipaine wc systeemi on varsin hyvä silloin, kun pisteitä on paljon ja etäisyydet verrattain pitkiä. Ei varmasti ole mielekästä rakentaa moista alukseesi, lähinnä kokonaiskustannukset pistävät mietityttämään.

Tässä yksi vaihto ehto bilteman veden tuhlarille. Itselläni ollut kyseisen merkin vanhempaa tuotantoa ollut vesi pihi pönttö 10v käytössä moitteettomasti 1,2l /huuhtelu vähemmälläkin menee jos ei kiinto tavaraa.
JABSCO LITE FLUSH EL-TOALETT

Linkki erään myyjän sivulle
http://www.captainsshop.fi/verkkokauppa/product_details.php?p=1800

Anonyymi kirjoitti...

Laittaa wc-pytyn vesisäiliöön vedellä täytettyjä vanhoja lasipulloja niin vettä säästyy ;)