perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lämmitysverkoston puhdistamisen tarve ja menetelmät.


Lämmitysjärjestelmässä käytetään paljon ruostuvaa rautaa. Patterit, putket, kattilat, jne. Venttiilit on messinkiä. Siis kyseessä on ihan normaali patteriverkosto, niin kuin kerrostaloissa, ok-taloissa, jne. Lämmön lähde voi olla kaukolämpö, öljy, pelletti, maalämpökin.
Putkisto ja patterit ruostuu pikku hiljaa sisäpuolelta. Ruostuminen on sen verran vähäistä, että putket tai patterit ei ruostu puhki, mutta rautasakkaa kertyy joka tukkii putkia ja venttiileitä. Jokainen hiemankin pattereiden kanssa tekemisissä oleva henkilö tunnistaa ongelman: Termostaatin ns. neulaa joutuu koputtelemaan, kun se jää pohjaan kesän jäljiltä. Tai jotkut patterit ei lämpene kunnolla, asunnot on eri lämpöisiä, jne.



Aina -70 luvun loppupuolelle asti käytettiin pelkästään rautaputkia. Se oli hyvä, paitsi joskus talojen väliset maan alaiset linjat ruostuivat puhki ulkoisen korroosion ansiosta. -80 luvulla alkoi tulemaan muoviputki. Alkoi ongelmat: Muovi päästää hapen veteen, ja rauta ruostuu. Vanhemmissa verkostoissa happea saattoi päästä veteen vanhan avopaisunta-astian kautta, tai sitten verkosto on vuotanut, ja vettä jouduttu lisäämään paljon.
Mainittakoon tässä välissä, että järjestelmän pitäisi toimi niin, että kun puhdas vesi lasketaan verkostoon, niin se ruostuu hetken ja vedestä "palaa" ruostumalla irtohappi pois. Tämän muutaman päivän kestävä prosessi tekee vedestä neutraalia. Se ei ruostuta enää paljasta rautaa, ja homma toimii maailman tappiin saakka. Siis jos happea ei tule lisää mistään.

 Kuvissa helsinkiläisen rivitaloyhtiön patteriverkostosta tullutta sakkaa.


Kemikaalit.
Tätä korroosiota, elikkä ruostumista on koitettu poistaa liiankin hätäilemällä: -90 luvulla kaupparatsut möivät puolet suomen patteriverkostoista trendikkäästi täyteen korroosionestokemikaaleja. Ts. inhibiittejä. Operaatio oli täysi fiasko, sillä jostain syystä kemikaalit ei tuottaneet toivottua tulosta. Putket tukkeutui, venttiilit alkoivat vuotamaan, jne. Olen ollut pumppaamassa kemikaaleja aikanaan, ja todellakin 2:n vuoden kuluttua kerrostalossa oli kolmannes pattereista kylmiä. Sakan muodostuminen oli valtavaa. Asiaa tutkittiin muutaman kemikaalifirman labrassakin, tuloksetta.

 Kemikaalifirman tarra pannuhuoneessa jostain 90-luvulta.


Sähköiset laitteet.
Sittemmin on ilmaantunut sähköisiä vedenkäsittelylaitteita. Lähinnä ne kyllä käsittelee enempi asiakkaan lompakkoa kuin patteriverkostoa. Nämä nimeltä mainitsemattomat laitteet tuottaa radioaaltoja verkostoveteen. Sähkömagneettista säteilyä siis. Laitteiden historia on se, että aikanaan myytiin kalkin poistimia käyttöveteen. Ja myydään vieläkin. Taloon tulevaan vesijohtoon laitetaan tämä sähköinen laite, ja se muuttaa kalkin sellaiseksi, että se ei tartu enää vesikalusteisiin tai vessan laattoihin kiinni. Homma toimii ihan ok. Vedessä oleva hiilidioksidi ja kalkki reagoivat sähkömagneettisen kentän vaikutuksesta, ja homma on ok. Esim Metro kalkspalter -laite. (en muista tarkkaan kemiallista prosessia, on jokunen vuosi aikaa kun tätä kahlasin.) Laitteet on peräisin keski-euroopasta, kosk asiell äon ns. kova vesi.

Huijaus?
Mutta. Joku keksi siirtää tämän idean patteriverkostoon. Joo, mutta patteriverkostossa ei ole kalkkia, eikä siellä ole hiilidioksidia. Toki rauta omaa kiderakenteen, mutta reagoivia ainesosasia ei ole. Yritysksiä on suomessa muutamakin: Bauer ja Vulgan (Vesitekno) Bauer on häikäilemättömin. Ne esittelee käyttövesiputkien kalkkeutuneita pätkiä, ja myy laitteen patteriverkostoon. Vetoavat VTT:n tutkimukseen sivuillaan, mutta tutkimus ei koske patteriverkostoja, vain käyttövesiputkia.
Itseasiassa tapasin VTT:n putkikorroosiotutkijan hesassa messuilla. Hänen ihmetteli ko. firmaa, ja sanoi suoraan: meillä tuota ei ole tutkittu patteriverkoston osalta. Jossain tutkimuksessa oli sivuttu asiaa, ja todettu plaseboksi.
Lisäksi messuilla ko. firman osastolla oli laite, jonka sisälle sai laittaa ruuvimeisselin. Meisselissä tuntui magneettikenttä. Mutta kun purin Helsingissä toiminnassa olevan laitteen, (iso rivitaloyhtiö) niin sisällä ei ollut mitään magneettikenttää. Ilmeisesti näytteillä oleviinkeloihin ajetiin DC sähkö, tms.
 Bisnes on bisnes, ja patteriverkostojen omistajia on kusetettu ennenkin: kemikaalimyynti siirti taloyhtiölaisiltä kohtuullisia summia erinäisten yritysten taskuun. Osan näistä tunnenkin, henkilökohtaisesti.
Jos tästä nyt joku ottaa herneen nenään, niin voi soittaa VTT:lle ja kysyä.
Sähköisen kalkinhajottimen taajuusohjain pannuhuoneen seinällä.

Pattereiden pesu pihalla?
Tätä tehtiin ennen, siis minäkin. Se on hyvä tapa mutta asukkaille raskas, taloudellisesti ja toiminnallisesti. Mustaa kuravettä tahtoo lörähtää helposti asuntojen lattialle. Ja putkisto jää pesemättä. Hyvät puolet: Toimiva ja työllistävä.

Hapeton patteriverkosto?
Yhä edelleen olen sitä mieltä, että se on kokonaan kuparista tai raudasta tehty. Silloin ei ole happiongelmaa. Uudet menetelmät, sellaiset puristettavat liitokset, joita ei juoteta ollenkaan. Niitten ongelma on taaskin hapen pääsy verkkoon. Siellä on vain O-rengas tiivisteenä. On jo tullut vastaan verkostoja, jossa on sakkaa paljon pelkkien O-renkaiden takia. Mm äänieristävät patteriyhdistäjät (ja letkut) aiheuttaa riittävästi hapettumista.
Kuvassa "joustava ja ääntä eristävä" patteriyhdistäjä, josta pääsee happea imeytymään verkostoon O-renkaan läpi. Kuvan Oras merkkinen termostaatti on aika surkea. Käytännössä on huomattu, että oraksen uudetkin patteritermostaatit ovat 10 vuoden kamaa elinkaareltaan. TA -merkkinen on siinä välimaastossa, mutta ei voi kehua. Danfoss (harmi kun ei ole kotimainen) toimii jopa 40 vuotta.

Patteritermostaatti ja venttiili.
Itse termarin toiminnasta ja huoneen lämpötilasta on juttu täällä. Suosittelen lukemaan, jos ei oikein ymmärrä termostaatteja. Se, miksi halusin mainita termostaatisen patteriventtiilin tässä, on sen esisäätö ja pieni virtausaukko. Siellä todellakin on liki neulan mentävä reikä vain, jos esisäätö on 1-3 asennossa. Suurimmillaankin muutama milli. Eli pienikin roska saa patterin viileämmäksi. Esisäätöä tai tasapainotusarvoa, asialla on monta nimeä, ei pidä mennä muuttamaan omin päin esim. kerrostalossa. Jos sitä suurentaa, niin se lämpö on joltain pois. Virtaus ei riitä kauimmaisiin asuntoihin enää.
Turskis. Kuvassa kemikaaleilla suojatun (22 vuotta vanha kerrostalo) verkoston pesua, josta videotakin tuolla alempana. Letkusta tuleva vesi on kuin rautatankoa toisinaan.



Kavitaatiopesu:
Itse tein joskus 18 vuotta sitten laitteen/menetelmän, jolla putsattiin patteriverkostoja. Ja se elää vieläkin, tosi hyvin ja enevästi paremminkin sanoen. C-Flush niminen firma tekee liikevaihtonsa kyseisellä keksinnöllä. Itse olen iloinen, kun keksintöni työllistää ihmisiä, ja vähentää energiankulutusta. Vettä ja ilmaa sekä työtä, ei kemikaaleja tai woodoota. :) Sen verran täytyy mainostaa, että mm. Tampereen kaupungin kiinteistöpuoli sanoi lämmityskulujen laskeneen 7-15 prossaa. Taisi olla jokunen päiväkoti ja liikekiinteistö kohteena muistaakseni.
Saksalainen Rothenberger toi  hieman samanlaisen laitteen markkinoille hieman myöhemmin, mutta se perustuu eri asiaan, sykkeeseen. Toiminee yksittäisen lattialämmityspiirin puhdistuksessa.


Plagiointia:
Lämmönhuolto -niminen firma käyttää myös keksimmäni tekniiikkaa. Tiedän asian, sillä ko firman tyypit oli hetken yhteistyössä kanssani. Oikeastaan koko konsepti, raportteineen päivineen, jopa tekstit entisiltä nettisivuiltani.  Koulutus ja ammattitaito on kylläkin murto-osassa, koska heillä ei ole kuin muutamien talojen kokemus asiasta. Tämä ei ole kuitenkaan minua haitannut, vaikka väärin toimivatkin. Hah, naurattaa heidän nettisivut: "Miksi kehitimme toimenpiteen" Ei he ole mitään kehittäneet. No, paha saa palkkansa, kuten maailmassa yleensäkin. Ekan patentin tolle hain joskus 2001 muistaakseni. Ja ei noi ees tajua, että teksteilläkin on tekijänoikeus. :)

Toinenkin copy-paste-firma oli joskus 10 vuotta sitten Jyväskylän pohjoispuolella, mutta kaatui. Tossa pesuhommassa vaaditaan aikamoinen luottamus, kun siinä käydään yleisavaimella ihmisten kodeissa heidän poissaollessaan, toimistoissa ja jopa pankkiholveissa olen joskus kömynnyt. Ja tämä copy-pastettaja sitten varasti muualtakin, kuin minulta. Siihen loppui hommat.

Luvallista kopiointia
Virossakin näyttäs olevan. http://www.flush.ee/  Hauskaa on toi viron kieli.



Tossa videota pätkä kerrostalon verkostosta, ihan kännykkäkameralla otettuna. Vesi on jo kirkasta, mutta ämpäriin jäävistä ruostehipuista jo muutama riittää tukkeamaan patteriventtiilin, varsinkin jos esisäätö on pienellään. Btw, verkoston tasapainottaminen on aika turha homma vanhaan taloon, jos verkostossa on yhtään roskaa.

Lopuksi, verkoston puhdistaminen, tekipä sen miten vaan, tuottaa merkittävän säästön energiankulutuksessa ja lisää asumismukavuutta huomattavasti. Ensin puhdistus, ja sitten tasapainotus. Ja toimivat patteriventtiilit. Näillä opeilla mennään jo aika pitkälle, kunhan lämmönsäädin pannuhuoneessa pelittää.

Suositukset/kokemukset:
Vajaan tuhannen talon lämmitys-jäähdytys ja patteriverkoston perusteella suosittelen seuraavaa:
*Ei muoviputkia mielellään. (happi menee läpi AINA)
*Ei kemikaaleja. (glygoli on ok, jos on jäätymisvaara).
*Patterventtiileiksi Danfoss-merkkiset. (sorry, en halua suosia mitään tiettyä markkiä, mutta näinon havaittu)
*Lämmönsäätimeksi kotimainen Ouman, jos siinä riittää ominaisuuden (loppuu ehkä tosi isoissa kiinteistöissä)
*Patteriverkoston putket syöpyy vain ulkopuolelta. Jos talossa on lattian alle maata vasten/betonivaluun asennetut lämpöputket (rivitalot ja ok talot 60-80 luvulla ) niin sadevedet pois talon ympäriltä, jotta pysyy kuivana.
*Tasapainotuslaskelma insinööritoimiston jäljiltä ei pidä vanhemmissa kiinteistöissä toisinaan paikkaansa, eikä sillä saada tavoiteltua säästöä.
*Ulkolämpötilaan perustuva lämpötilansäätö on monesti hyvinkin riittävä, varsinkin jos patteritermostaatit toimivat oikein.  On myös olemassa säätilan mukaan ennakoiva:  E-Gain säätää etänä, ja sillä ehkä saavutetaan joitain etuja sään muuttuessa.
*Lattialämmitysputkisto päästää aina happea verkostoon (muovi) . Jonkinlainen putsaaminen on yleensä tarpeellinen jo 15-20 vuotta vanhoissa putkistoissa.
*Patteriverkosto on lähes ikuinen. 100 vuotta vanhojakin rautaputkiverkostoja on hienosti toiminnassa. Putkiremontti-käsite koskee ainoastaan käyttövesiputkia, ei patteriverkostoa. Ulkopuolinen korroosio on liki aina syy vuotoihin. Eli kyseessä on märkä rakenne, tms.
*Patteriventtiilin runko/neula jää jumiin sen takia, että sakka kertyy venttiililautasen taakse.
*Noilla edellä mainituolla sähköisillä laitteilla varustettuja patteriverkostoja on tullut enenevissä määrin Flushin asiakaslistalle. Kemikaalien määrä on vähentynyt, jokunen vuosi sitten vielä 70 % pesukohteista sisälti jonkun kemikaalin.

Tämänmoinen innovaatioavautuminen/tietojae duunipuolelta. :)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rauta = Fe. Kun rautaan lisätään hiiltä siitä tulee terästä... jne
Glykolissa on myös inhibiittoria joten se ollenee sopivaa myös ei jäätyville putkille. Teräsputken "arka" lämpötila korroosion vuoksi on n 80 astetta. Vältä joko yli tahi ali sen
Ruoste on hyvä kitti hamppuliitoksissa ja muissakin kittaa jopa putken umpeen....
Asiantuntijoiden "huhu" toimiva venttiili se D muut roskaa. Kuva patteriventtiilistä, asento väärä, oikea asento kara vaakasuoraan, sitten voi toimia...

Suukko II kirjoitti...

Joo. Venttiilit todellakin vaakaan, tai alaspäin. Hyvä huomio, monesti olen ihmetellyt, miksi jopa insinööritoimistot neuvovat asentaman pystyyn. Termari ei todellakaan toimi pystyssä. Syy: putken lämpö nousee ylöspäin, ja termari sulkee venttiilin. = patteri kylmä.

Tiina kirjoitti...

Todella mielenkiintoista lukea lämmitysverkoston puhdistamisesta. Taloyhtiöömme on ilmeisesti tulossa vesivirtojen mittaust täällä Helsingissä. Tämän lisäksi halusin myös lukea asian ympäriltä ja tämän kirjoitukseen myös löysin. Tuo rautasakka luultavasti myös haittaa vesivirtaamista putkistoissa? Ainakin voisin kuvitella, että vanhemmissa taloyhtiöissä näin voisi käydä? https://www.lvi-kartoitus.com/patteriverkoston-tasapainostus-ja-saato

Janna kirjoitti...

Tuo puhdistus tulisi meilläkin tehdä. Myös patteriverkoston perussäätö ylipäätänsä. Niille kun ei hetkeen ole mitään tehty. Enkä edes tiedä koska viimeksi on puhdistettu. Täytyykin ottaa asiaksi.

Jaana S kirjoitti...

Aika hienoa että on tuommoinen kesintö josta muutkin hyötyvät. Täällä on myös muutamia töitä joita tulisi tehdä, minulla on etsinnässä yritys joka tekisi LVI-huollot. Itsellä ei taitoa ja tietoa löydy tarpeeksi.

aada kirjoitti...

Onkohan tuo termostaatti kovin vaikea vaihtaa? Meillä on muutamat LVI urakoinnit edessä, tosin ihan meidän raksalla. Kiva lukea tästä. Meilläkin on vene.