tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kuvia

 Messinkivalaisin takakannelta ja maisemaa.
 Venttiili, eli laivaikkuna. Rautakannen saapi sulkea, jos lasi rikkoontuu. lasikin on avattavissa.
 Remontin ja muuton keskellä sängyllä oleva nukke kuitenkin ottaa rennosti.
 Tukevia ikkunanpokia. Lasin paksuus on 10 millimetrin luokkaa. Siinä saa jo murtomieskin tehdä töitä, että saisi ikkunan rikki.
 Brykä, eli ohjaamo. MeriVHF tuli laitettua paikoilleen. Radio Turku tiedottaa merioloista ja antaa varoitukset jokusen kerran vuorokaudessa. Viimeksi puhelivat jonkin väylän merimerkkien vioista, jne. Lisäksi on kuulunut jotain Venäläisten laivojen radioliikennettä. Tälläpä saa sitten hädän tullen yhteyden ja apua paikalle. Joskus puheluita on välitetty myös mantereen lankaverkkoihin, on siis voinut soittaa vaikka kaverille.
 Irtonainen ankkuri. Tälläinen perinteinen ankkuri ei ole kovin pitävä, mutta aika komeen näköinen. Tämä kappale tuli laivan mukana. Pituutta tuolla varrella on n. metri. Eikä tuota yksin jaksa nostaa.
 Ovi, ja peilin kautta sama. Ovissa on aika jämäkät mekanismit merenkulkua varten.
 Hämähäkit. Täällä on jotenkin ihan tolkuttoman isoja ja pulleita hämähäkkejä. Kuvassa verkko apukoneen pakoputken vieressä. Verkossa on ehkä parisataa jotain pientä öttiäistä.
 Keulamasto.
 Ilmanvaihtoventtiili. Venttiilin voi sulkea päällä olevasta käsipyörästä. Ei tule sitten vesi sisään. Tämä hauskan näköinen tötterö tuulettaa kapyysin.
Kukkaa ja ikkunoita raudan lomassa.

Ei kommentteja: