sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Sekalaista..

Ollut kirjoittamisessa taukoa. Ei ole oikein tapahtunut mitään merkittävää. Hirvensalossa ollaan yhä edelleen, Aurajoen vesi on aika ruskeaa, oikeastaan välillä tuntuu siltä, että siinä on enemmän maa-aineksia kuin vettä. Ihan eri meininki, kuin Reposaaressa, kokemäkijoen suistossa. Käänteisosmoosilaitoksemme on kuitenkin tuottanut kiitettävästi makeaa vettä ilman minkäänlaista huoltotarvetta.

Bunkrattiin tonni löpöä talven lämmitystarpeisiin.
Ilmalämpöpumput ( 2 kpl) ovat jaksaneet hoitaa lämmityksen täysin tälle vajaalle 100 m2 vielä näillä nollakeleillä. Joskin suihku/saunaosasto on hieman viileä, kun kiertovesi ei ole ollut päällä. = säästöä. Toiselle ilpille tulee ulkoa suoraan 100 mm torvi, toimii siis tuloilmalämmittimenä samalla.

Mastossa oleva Motonetin vinssi. Kuulin jokunen viikko sitten sellaisen boks -äänen konehuoneesta. Aivan selkeästi se oli tulppasulakkeen palamisääni. Epäilin, että korva nyt valehtelee, se oli joku muu ääni. mutta sittemmin selvisi, että se oli vinssin sulake. Vinssiin oli jäänyt virrat päälle, ja niin se sitten otti ja paloi itsekseen. Marino kelluu edelleen meressä, ja ei se nyt sieltä ainakaan tuolla vinssillä nouse.. Täytyy kiikutta takuuseen. Harmi vaan, kun hitsasin vinssin kiinni mastoon.


Ai niin, toi toinen ilppi. Se kun on tuossa ruuman luukun syvennyksessä. Ongelma on se, että lämpö jää tuonne katonrajaan. Asia korjattu tuollaisella pöytätuulettimella. :)
 
Ja sitten laivakoira-asiaa. Noona, 10 v, Suomen lapinkoira. Siitä tulee mummo. Näkö meni toisesta silmästä silmänpainetaudin aiheuttamana. Ei se nyt noin elottoman näköinen ole, kuin tuossa kuvassa. Nukkuu päiväunia ruoan päälle. :) Mutta puolisokea mummo se alkaa olemaan. :( 
 
Joulu tulee. Joka on mukavaa. Ja vuodenvaihteessa mahdollisesti laituribileet pidämme :)

Ei kommentteja: