Tarkoitus oli ostaa uppopumppu, ihan varalle. Ja ostinkin. Oli sillä sellainen tehtävä, että 1. ruumassa kokeeksi oleva oleva kuution muovinen painovesisäiliö piti tyhjentää, koska pakkaset on nyt olleet valloillaan jo useita päiviä. Vesi tietenkin jäätyy, ja sitten säiliö halkeaa.
No, Motonetissä pällistelin uppopumppuja. Halusin mahdollisimman hyvän, mutta en kuitenkaan ottanut tukusta (Ahlsell) Grundfossin pumppua, joka olisi ollut paras.
-Sen pitää olla ruostumaton, kiiltävä, tehokas ja kestävä, oli mielikuva päässäni.
Kiiltäväkuorinen 60 € hintainen pumppu näytti kohtuullisen hyvälle. Tutkailin alaosaa, kun halusin tietä, voiko pohjan irrottaa siiven puhdistamista varten. Pohja ja alaosa olikin muovia.
Sitten tutkailin halvempaa kokonaan muovista 45 euron hintaista vastaavaa pumppua. Pohjaosa oli tismalleen samanlainen. Myös poistoputki ja liitin. Elikkä RST-pumpussa onkin vain ulkokuori ruostumatonta.
Petkuhuiputusta, sanon.
Jonkin kumman syystä RST (yleensä tämä kirjainyhdistelmä tarkoittaa ruostumatonta terästä) pumppuun oli leimattu 900 W merkintä, joka ehkä viittaa tehoon. Muovisen 15 egee halvemman merkintä oli 750 W. Ilmeisesti tämä merkintä ei kuitenkaan liity mitenkään tehoon, koska kummankin pumpun pumppausteho/nostokorkeuskäyrät oli täysin samat.
No, tämän kirjoituksen tarkoituksena oli vaan kumota myytti kiiltävän halvan RST-uppopumpun paremmuudesta. Mielestäni se on ihan sama, onko pumpun ulkokuori vaikka mahonkia, jos sisäkalut, siipi ja pumppupesä, on kuitenkin muovia.
Yhä edelleen olen sitä mieltä, että uppopumppujen kingi on grundfossin kp 250. Se on oikea ruostumaton pumppu siipiä myöden. Siiven puhdistuskin onnistuu vaikka olisi työkaluna pelkkä kirves, joskin se pumppaa yleensä kaiken, mikä simusivilästä sisään mahtuu.
Toi muovinen 45 euron pumppu toimi ihan ok. Tietenkin täytyy varoa imemästä sinne roskia.
Ongelman kuitenkin aiheutti säiliössä oleva vesi, joka oli hieman alijäähtynyttä. Imin lapolla vettä säiliöstä ämpäriin, josta sitten uppopumppu nosti sen mereen. Pumppu kun ei mahtunut säiliön aukosta sisälle. Heh, kun vesi valui letkusta ämpäriin, se muuttui toisinaan heti sohjoksi. Aika veikeän näköistä. Kun laitoin letkun pään säiliön pohjalle, niin sohjon tulo loppui, koska 4 asteinen on raskaampaa. Vesi ei siis ollut säiliössä sohjona, vaan muuttui sohjoksi ämpäriin pudotessan.
Tuo alijäähtyminen on mielenkiintoinen ilmiö. Kiteytyminen (jäätyminen) ei alakaan nollassa, mikäli kiderakenteen muodostuminen estyy. Varsinkin todella puhtaalla vedellä ilmiö esiintyy hyvin. Ilmeisesti kiderakenteelle ei ole alkumallia, jotain terävää, tms hiukkasta, josta järjestyminen voisi alkaa. Ns. kiteytymisydin puuttuu siis. Tässä linkissä lisää kiteytymisesta ja alijäähtyneestä vedestä.
Noh, se uppopumpuista. Pakkasta on n. 15 astetta. Kaupungissa käydessä tuli ostettua lisää tuota millin paksuista plexiä, jonka leikkelin brykan ikkunoihin. Nyt ikkunat on liki huurteettomat, ja lämpö pysyy sisällä hyvin.
Pyykkiä pesty koneellinen, ja ne ripustettiin tuonne ulso narulle sublimoitumaan.http://fi.wikipedia.org/wiki/Sublimoituminen. Se on käänteinen ilmiö härmistymiselle, jossa kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi, olematta nesteenä välillä ollenkaan. Kuten kauniit jääkiteet esim puissa kovalla pakkasella.
Joo, tälläistä tiedettä tänään. Nyt saunan lämmitykseen. :) Muuta mainittavaa, meri on jo hyvin jäässä tällä kohtaa. Jäätyminen piti aika paukkeen. Ihan kuin joku olisi lyönyt koivuhalolla toisinaan laivan kylkeen.
tiistai 14. tammikuuta 2014
Pakkasta
Tuntus olevan talvi. Tänään, pitkästä aikaa paistoi aurinko, ja se oli aika hyvänoloinen luonnonilmiö. Hassua, kuinka tuo taivaalla pollottava ydinreaktio saa mielen virkeämmäksi. En edes muista, milloin viimeksi olisi ollut aurinkoista. Onneksi mennään kevättä ja valoa kohden, sillä jotenkin ei ole minun juttu tämä pimeys, kaamos, niinkuin jotkut sanovat.
Ulkona on pakkasta 15 astetta. Sisällä mittarin mukaan 19, siis lämmintä. Ihan hyvä. Tuli tehtyä öljytilauskin, ja lähipäivinä bunkrataan tonni talvilaatua. Noi tankit on nmittäin runkotankkeja, ja periaatteessa öljyn pitäisi pysyä plussan puolella. Mutta kun toi nykyinen kevyt lämmitysöljy on ollut laadultaan hieman vaihtelevaa.. Milloin siinä on jotain palmuöljyä, ja milloin mitäkin pakkasenkestävyyttä alentavaa.
Itseasiassa käsittääkseni toi Nesteen Bio3 (normaali kevyt lämmitysöljy esim omakotitaloihin) pitää sisällään jotain kasvispohjaista kamaa, sillä ammattiini on kuulunut myös öljypolttimien huollot muiden putkitöiden lisäksi, ja vastaan on tullut omakotitaloissa öljysäiliöitä, joiden sisältö on nolla-asteen kieppeillä näyttänyt aivan kinkkurasvalta. Kylmässä siis kasvisrasvat, tai jokin muu ainesosa on noussut pintaan ja jähmettynyt sillä seurauksella, että putkistot ja suodatimet on polttimelle asti tukossa. Myös öljypolttimien pumppuja tuntui menevän rikki, vaikka öljy olisikin ollut lämmintäkin.
Niin, tiedoksi vaan paikallisille, että Suukosta saa kyllä tarvitaessa hyvän ammattitaidon omaavaa lvi-alan apua ihan mihin ongelmaan vaan. :) Entistä pääammattia on aina välillä kiva harjoittaa. Ja kotitalousvähennyskin onnistuu. Täältä löytyy yhteystiedot Mainittakoot vielä, että sähköasennuksetkin sujuu, koska luvat siihenkin on.
Sitten remonttiosuus.
1-kertaiset ikkunat, vaikka ovatkin n. 10 millistä lasia paksuudeltaan, ei ole kovinkaan lämpötaloudellisia. Ikkunoiden pinnasta valuu ihan reilusti kylmää alas. 1-kertaisen ikkunan U-arvo on netin mukaan
5.8 W/m2K. Tämä ihme U-arvo (aikaisemin K-arvo) menee lienee niin, että se on Wattia/neliö/lämpötilaero Kelvineinä. 1-kertaisesta metri x metri (neliö) ikkunasta siis menisi pihalle 20 asteen pakkasella, olettaen, että sisällä on +20 astetta, jolloin lämpötilaero on 40 astetta , ( 5,8 x 1 x 40 = 232) eli ulos menisi 232 W, eli huonetilaa pitää pelkän ikkunan osalta lämmittää tuon 232 Watin edestä, jos mielii että sisälää pysyy 20 astetta. (Joutu muuten googlailemana hetken, että tälläinenkin yksinkertainen asia aukesi maalaisjärjelliseksi)
No, kaksinkertaisen ikkunan arvo onkin sit jo 2,7, ja kolminkertaisen jopa 1. Eli kolminkertainen 1m x 1m ikkuna tarvitsee enään vain 40 wattia samalla 40 asteen lämpötilaerolla ulko- ja sisäilman välillä. Onhan tuo ihan eri, onko 40 wattia tunnissa kulutus, vaiko 232 wattia.
Tämä pitkä aasinsilta johtaa nyt tähän:
Ostin 1 mm karbonaattilevyä, ja laitoin tilapäisesti simppelisti kirkkaalla teipillä kiinni noitten 1-lasisten ikkunoiden päälle kokeeksi tähän messiin . Muutaman sentin ilmarako jäi väliin. Vaikutus oli aika suuri. Samalla patteriverkoston menoveden lämmöllä sisälämpötila nousi 2 astetta. ikkunoiden koon mukaan wattimääräinen lämmönkulutuksen pienentymä on suunnilleen puolen kilowatin luokkaa (500 W) koska ikkunoiden metalliset kehyksetkin jäi "plexin" taa. Ehkä jopa suurempikin, koska muovilla on suurempi eristyskyky kuin lasilla.
Tossa se plexi on, jos tarkkaan kattoo. Ikkunan ja plexin välissä on pari senttiä ilmatilaa. Plexi on siitä huonoa, että naarmiintuu. Tarkoitushan on ollut vaihtaa noi ikkunat 2-kertaisiin elementteihin. Mutta ei sitten näköjään ehtinyt ennen talven tuloa.. :) Toisaalta, noihin plexeihin vois tehdä kehykset, ja laitaisi aina talveksi paikoilleen. Kosteus menee kuitenkin itsetehdyn 2-kertaisen väliin ja huurustaa ikkunan, joten tekee sitten reilusti irrotettavat, niin saa pestä/kuivata välit.
Huomenna haen tuota plexiä lisää, ja laittelen myös brykalle "pakkasvarusteet" Neliöhinta oli muistaakseni 25 euron paikkeilla. Tämä tarkoitaa muuten sitä, että toi plexi maksaa itseeänsä takaisin liki 5 euroa päivässä, koska arvioidusti kovalla pakkasella kuluu 2 kWh energiaa vähemmän tunnissa, joka tarkoittaa öljynä 2 dl tunnissa, eli suunnilleen 5 litraa/vrk. :)

Tunnisteet:
ikkunan lämpöhäviö,
ikkunan u-arvo,
mikä on u-arvo,
Nesteen polttoöljy,
palmuöljy
maanantai 13. tammikuuta 2014
Sosiaalista toimintaa ja tekniikkajippoja
No-nii, nyt on sitten vuosi polkaistu käyntiin. Joululomat teki terää. Hieman työreissuja ollut. Ja sitten ajanviettoa erilaisten ihmisten kanssa, josta on seurannut kaikenlaisia uusia ideoita. Niistä myöhemmin.
Tuttuni tuli sisämaasta loppuviikolla kyläilemään muutamaksi päiväksi, Ja todettiin, että tässähän on pienet kokoontumisajot meneillään. Ikä on suunnilleen sama, mutta toi J:n Chevy on pitkähyttinen ja neliveto, elikkä jotain 70 cm pidempi. Hassua, että korkeampi auto näyttää kapeammalta. Muutoin sitten saunottiin, ja höpötettiin kaikkea tekniikkaa.
Sitten tuli asennettua tutulle ilmalämpöpumppu. Noita on tullut laiteltua ihan enempikin, ja ihan Tukesin myöntämänä luvatkin moiseen touhuun on. Olen kylläkin ihmetellyt, että miksi ihmeessä se sisäyksikkö pitää laittaa katon rajaan? En ole keksinyt siihen koskaan mitään muuta selitystä, kuin se, että suurin osa noista laiteista menee maailmassa jäähdytyskäyttöön, ja silloin sijainti katonrajassa on luonteva: Lämmin ilma kun nousee ylös, niin pumpun jäähdytysteho on parempi katonrajassa.
Vastaavasti lämmityskäytössä , kuten Suomen oloissa pääasiallisesti tehdään, olen asentanut toisinaan pumppuja huomattavasti alemmaksi seinälle. Tästä tulee ihan merkittäviä etuja: Pumpun hyötysuhde on aavistuksen parempi, koska se saa viileämpää ilmaa kuin katonrajassa ollessan. Toisekseen hyötysuhdetta nostaa ihan merkittävästi se, että suodattimet on helppo puhdistaa, ja niiden likaisuuden näkee jopa silmällä tuon säleikön välistä. Aikanaan tuli käytyä muutamalla takuukeikalla, koska pumppu mukamas ei toiminut. Syy oli yksinkertaisesti huonepölystä tukkeutunee tuodattimen. Itselläni on ollut omassa käytössä 6 vuotta alas asennettu pumppu, ja hyvin se todellakin toimii noin.
Eli jos seinällänne sattuu olemaan lämpöpumppu, niin nyt pesemään ne suodattimet, että kämppä lämpenee taloudellisesti. Likaisilla suodattimilla hukkuu energiaa ihan oleellisesti.
Hm, mitäs muuta..
Tollaisen kuvan napasin ohimennen Porin keskustassa. Tuon likemmäksi ei voine enää pysäköidä, sillä vetokoukku oli jo takana olevan kilvessä reilusti kiinni.
Sitten tuli pieni käytännönkeksintö työreissulla, tai ei tossa ole mitäään uutta varsin, mutta en kyllä ole koskaan missään nähnyt käytetävänkään. Vaihdeltiin patteriventtiileitä rivitaloon, ja ärsyttävä ongelma on se, että vettä tulee liki joka patterista, kun vanhan venttiilin irrottaa. Rivitaloissa lämmitysputkisto kulkee monesti verholautojen olla katon rajassa, jolloin pattereihin jää vettä aina, vaikka pannuhuoneessa olisikin putkenpäät avoimena.
Ensimmäinen päivä tuskailtiin vesi-imurin ja astioiden kanssa. Hetken ajattelun jälkeen ajattelin, että ejektorilla voisi saada imua putkistoon pannuhuoneesta, jolloin vettä ei valuisi patteriventtiiliä irrotettaessa. Niinpä sitten aamulla tukusta hieman tarvikkeita..
Tuosta vas. rst letkusta (pesukoneen vesiletku) tulee vesi vesihanasta. Vas. 3/8" t-kappaleen sisälle on kierretty 8/10 mm asennusnippa, joka hoitaa ejektorin suuttimen virkaa. Imua tällöin tulee tuohon t-kappaleen oikella osoittavaan haaraan. Alaspäin lähtee viemäriletku (valk. pesukonene poistoletku) ja t-kappaleen ja poistoletkun välissä on hanajatkoja, jotta ejektori-ilmiö olisi parempi.
Oikealle laitoin t-kappaleen, jotta sain imulle mittarin. Mittari oli ostettaessa normaali, eli näytti nollaa, mutta pienen modauksen jälkeen sen saa näyttämään absoluuttista painetta, eli normaalissa ilmanpaineessa 1 bar painetta. (musta viisari) Tällöin tyhjiössä viisari näyttää nollaa.
Ejektori ruuvattiin kiinni pannuhuoneessa olevaan verkoston tyhjennyshanaan. Pikku säädön jälkeen saatiin paineeksi 0,7 eli 0,3 bar imua. Hieman vähänhän tämä on, mutta auttoi jo paljon: Vettä ei enään tullut asuntojen lattioille putkia irrotettaessa. :) Ejektori yleensäkin pystyy kyllä liki tyhjiöön, eli ainakin 0,1 bar:iin. Tämä pikaisesti kasattu malli vaan vaatii hieman parantamista, koska virtausteknisesti se ei ole ihan paras mahdollinen.
Seuraavalle keikalle teenkin niin hyvän tyhjiölaitteen, että täytyy varoa, ettei esim. asukaan olohuoneen verhot imuroidu lämmitysputkistoon, kun ottaa patteriventtiilin putkesta irti.. heh.

ejektorin tekeminen,
lämpöpumpun asennus alas
perjantai 3. tammikuuta 2014
Lämmitystä ja siivousta 2 ruumaan.
Laittelin loput paneelit kattoon, aika yllättävän hyvin tuli määrä arvioitua. Ei jäänyt kuin muutama metri yli. Ärh, langaton hiiri ryttyilee..
Sitten vetäisin 15 mm pexepillä patterin tuohon seinälle. Kiinnitystapa on hieman eksoottinen, mutta niin on seinäkin vielä. Seinän takana on konehuone, joten se ei eristeitä kaipaa, ainakaan vielä. Patteri on hieman liian pieni tähän tilaan, mutta ei jaksanut kaivaa keulahytin perukoilta suurempaakaan. Helppohan se on myöhemmin vaihtaa. Joskin saattaa olla niinkin, että toiselle seinälle tulee toinen patteri, jolloin lämmönluovutus on kyllä tasaisempaa..
Tavoite oli vain saada 2. ruuma lämpimäksi ja seinäpinnat jonkinlaiselle mallille. Ja siinä on nyt onnistuttu. Tila palvelee/tulee palvelemaan nyt minun työtilana, kevyenä pajana.
Lattiahan oli valettu jo telakalla. Lattiassa on "oja" jossa kulkee eri osastojen pilssiputket konehuoneessa olevalle pumpulle. Osa putkista on kylläkin tehokkaasti ruostunut. Oja oli täynnä hiekkaa, pölyä, roskaa, betoninkappaleita, jne.. 1,5 h meni imuroidessa. Ihmeen hyvin toi Lidlin Parkside- vesi-imuri kesti. Ilman suodatinta imeskelin puoli kuutiota kaikenlaista rojua..

Ah, nyt ilmanlaatu täällä aika hyvä. yksi vanha lämpöjohto katonrajassa oli eristetty asbestilla, mutta se irtosi purkamatta kokonaisena laipoistaan. Vesisade sitten liuotti asbestit siitä pois ihan itsestään, ja nyt se lienee jo paalattu metalliromuttamossa.
Tossa alla kuvaa tästä. Hieman keskeneräistä vielä.. Tuo paneloimaton kohta on jätetty vesitiiviille ovelle. Tämä on ajateltu niin, että tähän tilaan voisi rakentaa yhden hytin tämän isomman tilan lisäksi. isoa tilaa voi sitten käyttää oleskeluun, tms. Ja kulku osastosta toiseen tapahtuu keskikohdalta, niin kuin tuo oviaukon paikka nyt on. Tuolla oviseinällä ei ole kuin 50 millinen villa, koska sen takana on 1.ruuma. Ja se on tarkoitus lämpöeristää kans jossain vaiheessa.
Toi lattia täytyy vielä jossain vaiheessa fiksata. Pitäs keksiä ehkä joki hieman hengittävä ja kuitenkin eristävä matsku.. Tuohon ojaan tietenkin voisi valaa lisää betonia, noi putket on aika turhia, tai voisihan sinne valuun laittaa uudet tietenkin..
Paloturvallisuus täällä kyllä on 10 kertaa parempi kuin normaalissa talossa. Osastot on ilmatiiviitä, (=palo tukahtuu) ja konehuoneenkin saa täytettyä hiilidioksidilla tarpeen vaatiessa.
Sitten tuli sellainen ahaa-elämys, että tämä 2. ruuma on varmaankin ollut provianttivarastona. Aloin ajattelemaan asiaa, koska tässä on ollut ilmeisesti kylmäkone. Sitten toisekseen, toi entinen kapyysi on ollut pieni, ja muitakaan tiloja proviantin säilyttämiseen ei oikein ole ollut. Tietenkin jos maissa käydään joka toinen päivä, niin silloin kapyysin kaapitkin riittää.
Mutta historia ja polttoainetankit (15.000 l), sekä muut varusteet viittaa pidempiin reissuihin, jolloin muonaakin pitää olla mukana..
Laitetaan tohon nyt vielä 2. ruuman kuva kesäkuulta..
Tossa alemmassa betonipinnoite on jo hakattu pois, ja homeisten lautojen purkaminen alussa..Uutta vuotta !
Vuodenvaihde meni maissa, sukuloimassa alkukodissa. Siis siellä, missä on syntynyt.
Ruuman remontti on edennyt siihen vaiheeseen, että pöydällä on tietokoneet ja muut härpäkkeet. Katosta puuttuu pikkupala paneelia, sekä viimeistelyt. Lattia nyt on mitä on, eli alkuperäinen betonivalu. Täytynee tehdä sille joskus jotain.
Höh, onpas pimee kuva. Klikkaamalla se suurenee.
Oikeastaan ei olisi kannattanut vielä alkaa kalustamaan tänne remontin keskelle, mutta piti saada motivaatiota musiikista.. noi 2 kpl OR:n kajaria soittaa aika puhtaasti musiikkia, joka tulee tietenkin spotifystä.
Näyttönä tykkään tosta, onkohan nyt 40 tuumainen televisio. Ei tartte tihrustaa, ja voi ottaa rennon asennon, kun koneella työskentelee. Esim cad-piirtäminen on paljon mukavampaa tehdä nojatuolissa, kuin kököttää 90asteen kulmassa toimistojakkaralla.
Internet tulee w-lanin kautta brykalta. Antenni piti viritää jatkojohdoilla konehuoneen kannella olevan luukun ikkunaan, kun ei noi radioaallot oikein kulje metallin läpi.
Tämä nyt on ensimmäinen blogimerkintä täältä ruumasta. Hieman viileää täällä vielä on, kun lämmitys puuttuu.. Täytynee huomenissa laitella pattereita seinille. :)
Hauskaa vuotta 2014 kaikille, ja sopivasti suolaa ja pippuriakin, jotta elämä maistuu. :)
Tosta hyvän mielen rock`n rollit: Biisistä tulee mieleen eräs Finnlinesin kokki, mut ei anneta sen haitata..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)