maanantai 16. syyskuuta 2013

Kaikenlaista pientä

Saunaan tuli tehtyä alalaude, ja kiukaan ympärille puukaiteet. Eipä kaadu sitten kiukaalle vahingossa.
Tuleva wc sai kattoon eristeet ja paneelipinnan. Vois tehdä kyllä jostain muustakin matskusta, kuin paneelista, mutta se on aika kätevää. Puu on yhtäaikaa eriste, tukirakenne (pitää villat seinällä) ja kohtuu kiva pintamateriaali. Oikeastaan ihailen hieman hirsimökin seinärakennetta: Siellä ei ole mitään muuta kuin pelkkää umpipuuta. Kaikki seinältä vaadittavat ominaisuudet samassa. :)
Sitten tuli myös asennettua keittiön kaapin alle valaistusta. Ai niin, myös vessaan menevän välitilan seinä tuli erkattua ja paneloitua. Apukoneen polttoaineletkuja katselin ihan aamulla, mutta totesin, että ilman ostosreissua homma ei etene.
 Tuossa yllä toi kaapin alla oleva led-valonauha. Oikeastaan se on aika kirkas. Asennus oli helppo: tarran suojapaperi irti, ja liimaus seinään. Johdot kytkin samalla kun tein makkarakastiketta illalliseksi. Toi ledinauha on ostettu Biltemasta, ( http://www.biltema.fi/fi/Veneily/12-V/Sisavalaistus/LED-valolista-25833/  ) ja lienee ainoa veneosastolta ostettu asia tähän laivaan, vessanpytyn lisäksi. Suosittelen ihan normaalinkin kotiin, vaikka muuntajan kanssa töpseliin. Hintakaan ei ollut paha, muistaakseni 10 egee.
 Yllä kuvassa vessan kattoa. Kannella oleillut valkoinen muoviämpäri sai uusiokäyttöä: Leikkasin kuviosahalla siitä nuo pyöreiden ikkunoiden upotuskehykset. Heh, nauratti, kun touhusin. Ei ikinä arvaa, että ne on ämpäristä peräisin. Pohjan ja yläreunuksen sankoineen nakkasin roskiin. Leikkaan vielä vanerista pyöreät "listat" noiden ikkunoiden ympärille, ja saumaan ämpäriputket ikkunaan kiinni.
Ja tossa on sitten toi alalaude, tai olisko enemmänkin askelma.

Ei kommentteja: