lauantai 14. joulukuuta 2013

Kompassit

Suukossa ei ollut perinteistä kompassia ollenkaan. Sähköinen kompassi on vioittunut, enkä ole ehtinyt sitä vielä korjaamaan. Sähköisestä navigoinnista saa kyllä suunnan, mutta jotenkin minusta laivassa kuuluu olla tuollainen perinteinen ilman sähköä toimiva kompassi. Se kun toimii varmasti.

Ostin kokeeksi Motonetistä pienen kompassin, kun ajattelin, että se riittäisi varakompassiksi. Mutta eipä toimikaan. Teräsalus aiheittaa niiin paljon häiriöitä, että pieni kompassinreppana näyttää ihan mitä sattuu.

Sitten tuli vastaan tuo hieno laite, joka näyttää aivan oikein suunnat. Kotimainen Suunto oy: n iso laivakompassi. Halkaisijaltaan liki 20 cm.

Kompassilla on tarina. Se on ollut uudessa kalastusaluksessa, joka koki  haaksirikon ja upposi.

Aluksen valmistaja (suomalainen telakka, ulkomainen työvoima) oli laiminlyönyt rungon vahvuuteen liittyviä asioita sillä seurauksella, että alus sai pahan vuodon kesken matkan. Repeämä oli niin iso, että hätäpumput eivät kyenneet pumppaamaan kaikkea alukseen tulvivaa vettä pois. Miehistö sai ajettua vajoavan veneen kohtuullisen lähelle saarta ennen koneiden sammumista, ja joutuivat loppumatkan uimaan jäiden seassa. Lämpötila tuolloin oli -7 astetta. Ihmeen kaupalla pelastuivat, myös hypotermialta. Saari kun oli asuttamaton.

Oli lähellä, ettei  veneenrakentajilla ollu omallatunnollaan muutaman kalastajan henki. Silkkaa välinpitämättömyyttä. Pohjan paksuus piti olla ohuimmalta kohdalta 12 mm, mutta se olikin vain 6 mm. Kaikenlisäksi rakenteessa oli onttoja kohtia välissä. Lasikuitu ei oltu laminoitu asianmukaisesti, ja eri kerrokset ei olleet tarttuneet toisiinsa. Vähän niin kuin joulutortun lehtitaikina paistamisen jälkeen.

Kyseessä ei ollut siis mikään harrastajakalastus.

Muutoin tässä on ollut töitä aika paljon, ei ole ehtinyt puuhailemaan. Hyvä niin, sillä rahakin on tervetullutta.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Harvemmin mikään kompassi näyttää täysin oikein teräsaluksessa. Sun täytyy laskea eksymätaulukko tuolle kompassille niin saat suunnan asteen tarkkuudella.

Suukko II kirjoitti...

Joo, totta. Kunhan saa ton kiinnitettyä paikoilleen, niin täytyy ajaa eksymät sopivan hetken tullen.

Mut hauska ilmiö oli tuo, että pieni näytti ihan mitä sattuu, siis pohjoinen muuttui eteläksi, jne. Mut toi iso toimii oikein. :)