maanantai 17. maaliskuuta 2014

Joutava päivä. Robottilaiva, kalsium sekä Einstein.

Ulkona on pakkasta 3 astetta, ja meri meni jäähän uudelleen. Kevätmieli meni jäähän myös.
Jokunen tunti työntekoa, ja loppupäivä menikin internetin ihmeellisessä maailmassa.

Revitään nyt hyöty tästä lorvimista irti: Laitan muutaman mielenkiintoisen aiheen, jota netistä sattui silmiin.
-----------
1. Robottilaiva. Rolls-Royce on tuumaillut, että ei siellä paatissa miehistöä tarvitse.

"Miehittämättömät laivat eivät myöskään olisi merirosvoille yhtä houkuttelevia kohteita, sillä niissä ei olisi miehistöä, jota ottaa panttivangiksi, Levander huomauttaa."
Noo, ehkä olen eri mieltä.. Ainakin maissa kaikki miehittämättömät paikat rosvotaan helpommin. Mikä tekisi tilanteen erilaiseksi merellä?

Sitten todetaan, että 75 % merionnettomuuksista sattuu inhimillisestä virheestä. Tuota, niin.. tähän lienee lasketaan myös vaikkapa koneen huollon mokat,  ja nehän edelleen tekee ihminen, vaikka kuinka laivaa ohjaisi robotti.

Toisekseen tulee mieleen, että miten pitkiä aikoja alus joutuu olemaan kaijassa, jos kaikki huolto pitää tehdä aluksen seisoessa? Tämä laskee kannattavuutta.



Nicola Tesla muuten lienee ensimmäinen, joka teki yleensäkin radio-ohjauksen Tämä tapahtui 1800 luvun lopulla. Hauskaa tässä on se, että hän teki sen veneen pienoismalliin. (kuva yllä)
-------------
2. Albert Einsteinnin kirjoittama teoria, jossa maailmankaikkeus ei oliskaan räjähdyksen aiheuttama. Tälläinen teoria on löytynyt, kuulemma oli arkistointivirheen takia ollut jossain sivussa.

Täällä suomenkielinen

Ja tossa englanniksi jotain aiheesta:

http://www.nature.com/news/einstein-s-lost-theory-uncovered-1.14767
-------------
3. Kalsiumin ylimääräinen popsiminen aiheuttaa infarkteja. Tätä tuumittiin jo jokunen vuosi sitten keksijämeettingissä. Mukana oli monenlaista ammattilaista. Nyt sitten tietoa on jo Suomessakin

Asia menee ilmeisesti näin:  Kalsium kiteytyy, ja muodostaa kidehiukkasen. Hiukkanen ajautuu verisuonen seinämän läpi. (mm tupakan savun hiukkaset toimii käsittääkseni näin, enkä jaksa nyt kaivella lähteitä tähän) Hiukkanen aiheuttaa kudoksessa reaktion, siihen kertyy rasvaa. (tämän takia oletetaan, että rasva on kaiken pahan alku) Aikansa rasvaa kertyy, ja kun pallukka puhkeaa, niin se tukkii verisuonen. = infarkti. Olipa suoni sitten aivoissa tai sydämessä.

Tämä käy järkeen myös sen takia, että Suomalaiset juo maitoa hullun lailla, ja saa infarkteja. Keskieurooppalainen juo vettä ja viiniä, eikä saa infarkteja. Suomalaisilla sitten mukamas perinnöllistä verisuonisairaudet..



Tossa linkki tutkimukseen, jossa oli 12000 ihmistä. Myös toisessa saman tyyppisessä tutkimuksessa todettiin, että kalsiumin puutos hidastaa vain hieman luuston paranemista. Ihme tämä kalsiumvillitys. Itse olen vaihtanut ruokajuomna veteen jo ajat sitten. Paitsi kun on kersana maitoa tungettu aina kuppiin, niin siihen on tottunut. Eikä ulkomaalaisillaole käsittääkseni sen heikommat luut kuin Suomalaisilla. Suomalaisen kalsiumteorian mukaan jossain Afrikassa ihmisillä ei liene kasva luut ollenkaan.. heh

Mutta hiirillä on todettu tukkeumien poistuvankin itsekseen. linkki

----------
4. Loppukevennys. Keksijän elämä..

" Thomas Midgley Jr oli kemisti, jonka tunnetuimpiin keksintöihin kuuluivat nakuttamaton lyijybensiini ja freoni. Midgley kärsi lyijymyrkytyksistä. Hän muun muassa haisteli lehdistöilaisuudessa bensiiniään minuutin ajan osoittaakseen sen olevan turvallista. Lyijy ei kuitenkaan koitunut hänen kuolemakseen. MIdgley kärsi poliosta ja oli sen vuoksi kehittänyt köysi-väkipyörä-laitteen, joka kannatteli häntä sängyssä. Hän tukehtui 1944 köysiin takertumisen seurauksena. "
Huono säkä kaverilla. :)
Täällä lisää epäonnisia keksijöitä


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

jotenkin hyvin FI-tarkoituksenmukaisesti asioita tehdään jälleen,

1. kalsiumia kaiketi tulee normaalista ruokavaliosta ilman lehmän maitoa, ja jotkut kalsiumtabletit voi mennä kuten puolukat koskemattomina
- laktoosi-intoleranssi on yleinen, miksi?

2. väri ratkaisee, punaviinin puna on todistettu olenan terveellistä, suomalainen valkoviini, koskenkorva on sen 4-8 cl etanolin takia jossain määrin verisuonia aukaiseva

3. magnesium tullee saamaan yhä enemmän tärkeyttä, moni tietää kun suonenveto on loppunut magnesiumilla ja moni muukin, punasen lisäksi magnesiumia kannattanee koittaa ja pitää verisuonet aukeina