torstai 7. elokuuta 2014

Skootterilla..

Herää kysymys yhtäkkiä mieleen, että onkohan jokin pielessä, kun huomaa ajavansa 2 päällä kiinalaisella moposkootterilla aamuyöllä klo 4 aikaan kohti Luviaa, vaikka meillä on 2 vuotta vanha henkilöauto ja muutakin keski-ikään liittyvää kelvollisempaa kulkulaitetta olemassa.

Kaikki juontaa nyt siihen, että pikkuvene Marino jäi reposaareen, koska lähdimme merelle aika vauhdilla sieltä toissapäivän illalla. Nopeaan lähtöön oli se syy, että päivä venyi, ja halusin ajaa kuitenkin Suukon valoisan aikaan plotteriongelmien vuoksi Luvialle.

Eilispäivä sitten kului siihen, että haettiin Marino lainatrailerilla Luvialle. (kiitokset laulajamestarille)Ja illalla iski kuitenkin hippa, jotta lähdetään yönselkään merelle. Koska on tuo Loistokin nyt brykan pc:llä. Ajatus oli mennä Uuteen kaupunkiin, mutta jotenkin tultiin siihen tulokseen, että pysähdytään yöksi Ristikarin satamaan.

Erinäisten sompailujen kanssa saimme Suukon jonkinlaiseen rantapenkkaan n. 01.30. Satama on ahdas, ja huviveneitäkin oli parkissa. Ja meillä ei ollut valonheittimiä, joten rannat piti käydä nuuskimassa taskulampun turvin.

Eipä siinä, mestarillista vekslaamista pilvisenpimeässä satama-altaassa kaikenlaisten poijujen, yms väylämerkkien seassa, vaikka itse sanonkin. Sitäpaitsi keulapotkuri ei ollut toiminnassa loppumetreillä, koska olin unohtanut laittaa 24 voltin järjestelmän latauksen päälle, ja kulkuvalot söi loput virrat reissun aikana. Potkurin hydrauliikkaa kun ohjaa 24 volttiset venttiilit. Kuvassa alla musta pötkö on Suukko, suunilleen oikeassa koossa altaaseen nähden.

Tossa alla vielä kuva päiväsaikaan. Ylläoleva kartta on printscreenillä kopsattu Fonectan normaalista karttapalvelusta, jossa on näköjään veneilykartatkin.


No, Kun oltiin rantauduttu onnistuneesti, niin tajuttiin, että meidän autothan ( 2 kpl) on siellä Luvialla, ja me täällä Rauman eteläpuolella. Ja lasten kouluun tutustuminen turussa on huomenna. No, kannella on pojan skootteri. Ei siinä sitten, tankki täyteen bensaa ja on the road. Ei siinä nyt kauaa mene, mietin. Mutta menikin. Matkaa nimittäin olikin aika tasan sata kilometriä. Ja tuo kiinankeksintö kulkee 2 päällä ylämäessä 35 ja alamäessä 50 km/h. 
Lisää jännitystä reissuun toi se, että skootterin käynnistyspoljin on rikki, ja koneesta kuuluu jotain kummallista kilinää. Ilmeisesti jotain on irronnut käynnistyspolkimen mekanismista, ja seikkailee ympäri vaihdeaskia. :) heh.


 Heh, Rebel!  Oli just sellainen jonkin kauhuleffan ufokohtauksen kidnappausolo. Että kun ei tiedä yhtään, missä ajaa ja minne, pimeää hiekkatietä riittää ja jänikset yms muut loikkii karkuun.. Tai sitten ne vaan nauroi meille.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Aamulla puoli 7 aikaan oltiin takaisin Suukossa autoinemme. Pieni ongelma oli tietenkin se, että takaisintulomatkalla (skootteri oli siis pakun kyydissä) ei tiedetty osoitetta, minne Suukko jätettiin. Lapset tietty oli laivassa, ja olisivat voineet antaa koordinaatteja, mutta ei tuntunut heräävän puhelimen ääneen..  Heh, merellä ei eksytä, mutta maissa kylläkin..

Muutoin tämä siirtymä oli taas ihan loistava reissu. Pimeässä navigointi onnistuu tältä porukalta niin hyvin, että puuttuvat valonheittimet ei haitannut juurikaan. Koneet toimii niin kuin pitääkin, koirat on tyytyväisiä, fiilis hyvä. Rantautuminen suoritettiin perinteisen melun ja huutelun avustuksella, kuka laittaa minkäkin köyden ja minnekin kiinni, ja lopunperin kuitenkin ne köydet laitetaan eri paikkoihin.

Sellaista. Tänään illalla tai huomenna matka jatkuu.

2 kommenttia:

Jannen Kuvia ja Kuulumisia kirjoitti...

Teillä pitää nostaa autot kannelle :-D

Suukko II kirjoitti...

niin on ajateltukin, ajaa ramppia myöden. mutta kun ei aina tiedä, millainen laituri on määränpäässä. huono ajella sit jotain ponttoonilaituria pitkin rantaan...