perjantai 3. tammikuuta 2014

Lämmitystä ja siivousta 2 ruumaan.

Laittelin loput paneelit kattoon, aika yllättävän hyvin tuli määrä arvioitua. Ei jäänyt kuin muutama metri yli. Ärh, langaton hiiri ryttyilee..
Sitten vetäisin 15 mm pexepillä patterin tuohon seinälle. Kiinnitystapa on hieman eksoottinen, mutta niin on seinäkin vielä. Seinän takana on konehuone, joten se ei eristeitä kaipaa, ainakaan vielä. Patteri on hieman liian pieni tähän tilaan, mutta ei jaksanut kaivaa keulahytin perukoilta suurempaakaan. Helppohan se on myöhemmin vaihtaa. Joskin saattaa olla niinkin, että toiselle seinälle tulee toinen patteri, jolloin lämmönluovutus on kyllä tasaisempaa..
Tavoite oli vain saada 2. ruuma lämpimäksi ja seinäpinnat jonkinlaiselle mallille. Ja siinä on nyt onnistuttu. Tila palvelee/tulee palvelemaan nyt minun työtilana, kevyenä pajana.

Lattiahan oli valettu jo telakalla. Lattiassa on "oja" jossa kulkee eri osastojen pilssiputket konehuoneessa olevalle pumpulle. Osa putkista on kylläkin tehokkaasti ruostunut. Oja oli täynnä hiekkaa, pölyä, roskaa, betoninkappaleita, jne.. 1,5 h meni imuroidessa. Ihmeen hyvin toi Lidlin Parkside- vesi-imuri kesti. Ilman suodatinta imeskelin puoli kuutiota kaikenlaista rojua..


 
Ah, nyt ilmanlaatu täällä aika hyvä. yksi vanha lämpöjohto katonrajassa oli eristetty asbestilla, mutta se irtosi purkamatta kokonaisena laipoistaan. Vesisade sitten liuotti asbestit siitä pois ihan itsestään, ja nyt se lienee jo paalattu metalliromuttamossa.
 
Tossa alla kuvaa tästä. Hieman keskeneräistä vielä..  Tuo paneloimaton kohta on jätetty vesitiiviille ovelle. Tämä on ajateltu niin, että tähän tilaan voisi rakentaa yhden hytin tämän isomman tilan lisäksi. isoa tilaa voi sitten käyttää oleskeluun, tms. Ja kulku osastosta toiseen tapahtuu keskikohdalta, niin kuin tuo oviaukon paikka nyt on. Tuolla oviseinällä ei ole kuin 50 millinen villa, koska sen takana on 1.ruuma. Ja se on tarkoitus lämpöeristää kans jossain vaiheessa.

 
Toi lattia täytyy vielä jossain vaiheessa fiksata. Pitäs keksiä ehkä joki hieman hengittävä ja kuitenkin eristävä matsku.. Tuohon ojaan tietenkin voisi valaa lisää betonia, noi putket on aika turhia, tai voisihan sinne valuun laittaa uudet tietenkin.. 
 
Paloturvallisuus täällä kyllä on 10 kertaa parempi kuin normaalissa talossa. Osastot on ilmatiiviitä, (=palo tukahtuu) ja konehuoneenkin saa täytettyä hiilidioksidilla tarpeen vaatiessa.
 
Sitten tuli sellainen ahaa-elämys, että tämä 2. ruuma on varmaankin ollut provianttivarastona. Aloin ajattelemaan asiaa, koska tässä on ollut ilmeisesti kylmäkone. Sitten toisekseen, toi entinen kapyysi on ollut pieni, ja muitakaan tiloja proviantin säilyttämiseen ei oikein ole ollut. Tietenkin jos maissa käydään joka toinen päivä, niin silloin kapyysin kaapitkin riittää.
Mutta historia ja polttoainetankit (15.000 l), sekä muut varusteet viittaa pidempiin reissuihin, jolloin muonaakin pitää olla mukana.. 
 
Laitetaan tohon nyt vielä 2. ruuman kuva kesäkuulta..
 Tossa alemmassa betonipinnoite on jo hakattu pois, ja homeisten lautojen purkaminen alussa..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

huhuu, ei kai laiva uponnut, kun ei nasevaa, osaavaa blogia tule,

vai ollaankos sitä rikkihapon kanssa, 20 tonnia rikkihappoa tainnut valua ojaan tampereen tienoilla, sille olisi ollut muutakin käyttöä, no jaa...

t. mr

Suukko II kirjoitti...

Oli kaikenlaista säätöä, ei ehtinyt kirjoittamaan.. Joo, rikkikin ollut mielessä, liittyen itämereen. Täytyy kirjoittaa siitäkin.