sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kiinalainen vesipumppu ja pelastuslautta

Tuli tehtyä ostoksia. Pelastuslautta, tuollainen itsetäyttyvä malli. Täytyy hinata se jollain konstilla tuohon paikalleen yläkannelle.

Sitten puuhaosuus: Ostin romuna tuollaisen kiinalaisen vesipumpun.
 Kuulemma sitä ei ole käytetty kuin tunti, ja nyt se on ihan jumissa. Todellakaan se ei pyörinyt yhtään. Meinasin repästä kannen irti, mutta istten tulikin ajatus, että jospa pumppuosa onkin jumissa. Ja näinhän se olikin. Pumpusta koppa irti, ja alla kuvassa näkyy korroosion aiheuttama tilanne.

 Valurautainen siipi oli juuttunut/rustunut kiinni tuohon alumiiniseen pumpun runkokappaleeseen. Pumppuun oli jätetty vesi sisälle (tod.näk. merivettä)
Samaten bensa-hana oli jätetty auki-asentoon sillä seurauksella, että kaasutin oli täynnä jotain haihtumatonta vihreää nestettä. (siis ne ainesosat, jotka bensasta ei haihdu) Alla sakkakupin irroitus pohjassa olevasta ruuvista. Sivussa oleva ruuvi on sakkakupin tyhjennys, josta voi myös kätevästi lirauttaa vanhat bensat pois, jos laite on seisonut pitkään.
 Kuppi puhtaaksi, pääsuuttimen puhdistus sähköjohdosta kuoritulla langalla (alla kuvassa), seosruuvvi  kaasuttimen kyljessä kertaalleen kiinni ja sitten samaan asentoon takaisin auki (roskat lähtee pois)
 ja sitten bensaa koneeseen, ryyppy päälle, ja... (ei ollut kuin 2-t bensaa, siksi savuttaa hieman)
Sammui siksi, kun oli kylmä ja laitoin ryypyn pois päältä..

Ja pitihän se koittaa vedelläkin. Yllättävän tehokas on. Tyhjäkäynnilläkin työntää tosi reilusti vettä. Hieman kierroksia kun antoi, niin toi pölynimurin letku halkes, ja sitten kastuin minäkin. :)
Todettakoot ohjeet tähän, olipa kyseessä aggregaatti, mönkijä, vesipumppu.. Aina bensahana off-asentoon, kun laitetta ei käytetä. Tällöin kaasutin ei pikeenny kelvottomaksi. Ja pumppupesä tyhjäksi, niin ei mene jumiin. Ja jos ei käy, niin kaasarista kannattaa laskea vanhat bensat pois. J atoki öljyt kannattaa vaihtaa aika usein, koska noissa ei ole mitään suodatinta. Ja noi ei kestä sitä, mitä amerikkalaiset Bricks & Stratton -moottorit. Tai Hondat.
 
Nyt on mentävä syömään ja sitten päiväunille.

Ei kommentteja: