maanantai 7. huhtikuuta 2014

kiinalaisen generaattorin korjausta.

Toi Kiinalainen genis on ollut varakoneena tuossa kannella. Se kuitenkin hyytyi jo viime syksynä. Bensakäyttöinen kun on, niin en oikein mielellään sitä konehuoneeseenkaan vie, koska en luota noiden paloturvallisuuteen.

Syksyllä se hyytyi kesken kuormituksen. Ja kun koitti nykiä käyntiin, niin se  vaan aivasteli, eikä puristuksia ollut juuri ollenkaan. Oletin, että siitä paloi venttiili, tms vaurio. Nyt kun kokeilin (oli koko talven kannella) vetää narusta, niin se  pyörähti puoli kierrosta, ja juuttui jumiin kokonaan. Ihmettelin kyllä asiaa. vettäkään ei ollut päässyt koneeseen.

No, purin koko laitteen. Syy: Karstaa! Männän päällä palotilassa oli niin paljon karstaa, että mäntä ei päässyt yläkuolokohtaan saakka mitenkään.
tossa alla zoomaus:
Siis ihan järetön määrä kamaa. Generaattori ei ole käynyt tyhjäkäyntiä, vaan aina on ollut kuormaa vähintään 500 wattia. (akkulaturit) Ja toi on vaan 2,5 kW maksimitehoinen. Jossain vaiheessa alkukesää haistelin, että hieman rikkaalla käy. Pienensin jopa seosta. Ja silti näin päljon kamaa pytyssä! Ilmeisesti käy liian kylmänä, tjs. Polttoaineen aon ollut E-10, jota tuohon suositellaankin.
 
Syy, miksi ko. laite hyytyi syksyllä: Pakoventtiilin väliin oli mennyt iso karstanokare.

 Hyvin se nyt taas hyrisee. Karstat lähti teräsharjalla ja puukolla raapimalla hyvin pois. Ei muuten tarvitse montaa työkalua, että tollaisen koneen purkaa/kokoaa.
 
 Ja tossa alla osat, jotka jäi remontin jälkeen pöydälle. Onnistuseesta remontista jää aina jotain yli, ja silloin tietää, että joka paikassa varmasti osa on. Jos kaikki menis, niin jostain saattaa jäädä puuttumaan. Tiiä, vaikka olis tippunut jotain  mereen.. heh. :)




 

Ei kommentteja: