tiistai 6. elokuuta 2013

Satamien katselua

Autolla cruisailemassa hieman etelämpänä erilaisia satamapaikkoja. Luvia, Rauma, jne.
Ongelma on laivan koko, sillä joka paikkaan ei mahdu 28 metriä pituutta. Myös syväys tuottaa pientä brobleemaa. Tällä hetkellä perä kelluu pikkuisen yli 2 metrin syvyydessä, nokka 1,3 metrin paikkeilla.

Tavallisiin vierasvenesatamiin on aika turha koittaa mennä. Paremmat mahdollisuudet löytyy ihan rahtipuolen satamista. Joskin hämmästystä herättää se, että me olla tuomassa tai viemässä mitään. Eikä alus ole rahtiliikenteen rekisterissä.  Ja ei olla yhtä tai kahta yötä, vaan ehkäpä parikin kuukautta. Tällä katselulla Raumalla saattaisi olla sopivaa laituria, ja myös nippa-nappa Luvialla.

 Olkiluoto (kuva yllä) oli pettymys, vallannut koko niemen. Ei mitään muuta kuin aidattua ydinvoimala-aluetta. Punaisen pisteen kohdalta ei päässyt edemmäksi minnekään meren suuntaan. Portilta tuli kalju mies autolla vastaan..

Yllä kuvassa Rauman satamaa lähellä keskustaa.

Heh, yleensä merikorttia luettaessa kulkulaite ja maisemat on eri..

Kuulemma meren luonne muuttuu Raumalta alaspäin mentäessä. Turun saaristo on niin äkkisyvää kalliolouhikkoa, että laitureita löytyy paljon runsaammin, kuin Rauman pohjoispuolelta Itämereä. Tämä olikin sisämaalaiselle uusi tieto. Ja todellakin, seilaahan se Vikinglinekin ihan rantoja hipoen, vaikkapa Ruissalon ohittaessa. Eli syvää on.

Ei kommentteja: