maanantai 5. elokuuta 2013

Saunaa ja muutakin.

Herra Muu tuli kylään viikonlopuksi, ja tekemisen riemulla ei ole rajaa.

Tulevaan vessaan saatiin lämpöeristys ja seinäpintaakin aikaiseksi. Ikkunoiden aukileikkaaminen on vielä kesken. Tämä tilahan on nyt tilapäisesti suihkuna, joten jouduttiin aika kiireellä lakkaamaan illankähmyssä paneelit, jotta eivät vety. 
Saunaan tuli paljon uutta. Lattia, joka on ensimmäinen puusta tekemäni kostean tilan lattia, onnistui ainakin visuaalisesti aivan loistavasti.
Puu on siis 2x4 lankkua, ja alkuperäinen laivan messitilan lattia. Puun alla on teräslevy, jonka alla on peräsinkoneiston tila. Lankut hiottiin nauhahiomakoneella, purusta tehtiin Unican uretaanilakan kanssa "puuro", jolla kitattiin lankkujen raot. Sen jälkeen kaadettiin lakkaa reilusti, ja levitettiin Sini-tuotteen kumisella rikkalastalla. Mielestäni juuri tuo Unican uretaanilakka on maailman parasta, tekipä lattiaa taloon sisälle, tai minne vaan. Tämä kuvassa oleva tila on suihkunurkkaus. Viemäröinti oli helppoa, porattiin vain reiät nurkkiin, joihin asennettiin 32 mm viemäriputket alatilan kautta. Lattia kun on kallellaan nurkkia kohti jo alunperinkin.  Kuva hieman vääristää sävyjä, ja keskellä ei ole noin isoa tummaa länttiä. Seinäpaneelit lakattiin kanssa huolellisesti. Paneelien alla on tuuletusrako, jotta eivät lahoa.
Sähköjä tehtiin myös. Messinkisten valaisimien etsiminen oli työlästä, mutta lopunperin ne löytyi Kodin terrasta. Oikeammin valaisimet on 3,9 egee kappale, ja maalattu metallinhohtomaalilla  messingin väriseksi. heh.
12 millistä vanerilevyä jäi yli, kun tehtiin väliovet saunaan ja pesuhuoneeseen. Niinpä toi Kellokosken pikkuvene sai uuden perälaudan ja kulmiin puiset vahvikkeet.
Tossa vielä kuva, kun tavara liikkuu nyt laivan suuntaan.  Paljonkohan ihmisen elämästä kuluu aikaa erilaisten tavaroiden siirtelyyn paikasta toiseen? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että saattaisi 1/4 olla aika lähellä..

Ei kommentteja: